Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee suomalaisen jazzin kansainvälistymistä
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi kulttuuriviennin avustuksia kahdelle jazzalan toimijalle.
Opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi kulttuuriviennin avustuksia kahdelle jazzalan toimijalle.
Kitaristi Jere Haakanan johtama kvartetti Jere Haakana Varjosto kiertää 2.–17.5. Suomessa ja Virossa. Suomen Jazzliiton tuottamalla kiertueella kuullaan musiikkia yhtyeen huhtikuussa julkaistavalta debyyttialbumilta.
UMO Helsinki Jazz Orchestran ja pianisti-harpisti Iro Haarlan pitkä yhteistyö saa jatkoa pääsiäisen alla, kun UMO Helsingin 16-henkinen big band ja Haarla tekevät kirkkokiertueen Uudellamaalla. Helsingin, Espoon ja Vantaan lisäksi vieraillaan Askolassa ja Porvoossa. Sarjaan kuuluu myös kiirastorstain päiväkonsertti Musiikkitalolla.
Ilmavoimien Big Band julkaisi 4. huhtikuuta uuden albumin Maisemakuvia Suomesta solistinaan saksofonisti Pepa Päivinen. Kokonaisuudella Ilmavoimien Big Band juhlistaa suomalaisen sotilasmusiikin 200. juhlavuotta. Uuden albumin levyjulkaisutilaisuus järjestetään 4.4. klo 21 Helsingin Tavastialla.
Visuaalisesti kekseliäällä Opening-videolla nähdään muun muassa valon ja varjon leikkiä. Tuomas Paukku Scription keikkailee huhtikuussa Turussa ja Joensuussa.
Kevään uusina julkistuksina suomalaisen kansanmusiikin johtotähti Värttinä, laulaja-lauluntekijä Samae Koskinen Korvalääke-yhtyeensä kera sekä unkarilainen tähtisellisti István Várdai. G Livelabin huhtikuun ohjelmistossa painottuu kotimainen tarjonta halki laajan tyylispektrin. Klubilla kuullaan muun muassa uutta saamelaismusiikkia, ajankohtaisia laulaja-lauluntekijöitä, huippuluokan klassista ja jazzia sekä suomalais-beniniläistä rytmi-iloittelua. Toista kertaa uudella g JAM! -konseptilla järjestettävät pääsymaksuttomat jamit saavat 15.4. house bandikseen suosikkilaulaja Sannin taustayhtyeen.
Elävän musiikin yleisöt ja musiikkimaut pirstaloituvat yhä pienempiin ja laatutietoisempiin ryhmiin. TTT-Klubin musiikkiohjelmisto vastaa tähän haasteeseen tarjoamalla keikkakävijöille mahdollisimman monipuolisen kattauksen hienoja elämyksiä lajinsa parhailta esiintyjiltä. Syyskauden valikoimassa on mukana osapuilleen koko rytmimusiikin kirjo: bluesia, jazzia, maailmanmusiikkia, indie-popia, progea, lauluntekijöitä, rockia, reggaeta ja räppiäkin. Vierailuja on syksyn mittaan yhteensä 15.
We Jazz Recordsin kautta ilmestyvä odotettu albumi julkaistaan 26.4. Levyltä julkaistu ensimmäinen single, nimikkokappale Land Of Real Men on nyt kuunneltavissa suoratoistopalveluissa.
Kontrabasisti Janne Tuovisen johtama kvartetti Jean Erik yhdistää innovatiivisesti akustisia jazz-sävellyksiä, syntetisoituja soundeja ja äänimaisemia. Huippuluokan solistit, palkittu saksofonisti Pauli Lyytinen ja pianisti Artturi Rönkä, tuovat virtuositeettia levyn ilmaviin kappaleisiin.
UMO Jazz Orchestralla on uusi nimi: UMO Helsinki Jazz Orchestra!