Dalindéo voitti Jazz-Emman
Dalindéo on voittanut Kallio-levystään parhaan jazz-albumin Emman Espoon Barona Areenalla perjantaina järjestetyssä Emma-gaalassa.
Ajankohtaista -sivulla julkaistaan jazzalan tiedotteita ja ilmoituksia sekä kiinnostavia artikkeleita ja blogipostauksia.
Dalindéo on voittanut Kallio-levystään parhaan jazz-albumin Emman Espoon Barona Areenalla perjantaina järjestetyssä Emma-gaalassa.
Katso videomateriaalia Oslon Free Fall -sisarfestarilta ja Helsinki Free Fallin promovideo.
Edition Recordsilta luvassa viisi julkaisua kuluvan vuoden aikana. Verneri Pohjolan ohella levymerkin riveihin kuuluvat suomalaisyhtyeistä Oddarrang ja Alexi Tuomarila Trio.
Vuoden 2014 ensimmäinen Vapaat Äänet -kiertue tarjoaa vahvan kattauksen ranskalais-suomalaista jazzosaamista saksalaisin ja liettualaisin maustein.
Aiemmin trionsa kanssa kansainvälistä huomiota herättänyt pianisti luovii uudenlaisia musiikillisia maastoja Polarities-albumillaan.
Suomen vanhin ja suurin big band -organisaatio UMO pisti ennakkoluulottomasti flashmob-performanssin pystyyn Helsingin Kampissa tammikuisena maanantaina.
Ystävänpäivänä 14.2.2014 jo kahdeksatta kertaa Vuotalolla järjestettävä Rajaton Jazz -festivaali laajenee kolmella pienellä klubikeikalla. Lisäkonsertit järjestetään Art Jazz Helsingin tiloissa Paloheinässä 12.2, 13.2. sekä 15.2.
Muiden muassa ystävyys, rakkaus ja maailman kaoottisuus lukeutuvat kovassa nosteessa olevan trion äänimaailmaltaan orgaanisen kakkoslevyn teemoihin. Mopo juhlistaa albuminsa julkaisua mittavalla kiertueella helmikuussa.
Vuonna 2005 alkunsa saanut KVR epätavallisine kokoonpanoineen on mainio kiertuepari vuoden 2009 tulokkaalle, itsessään epätavalliselle Mopo-triolle. Mopo julkaisee tällä Jazzliiton kiertueella uuden Beibe-levynsä.
Helsinkiläinen luovan alan toimisto We Jazz Oy on perustanut uuden aputoiminimen Hei Hei Media. Erityisesti viestintään ja projektikohtaiseen sisällöntuotantoon keskittyvä alabrändi Hei Hei tuli ajankohtaiseksi We Jazzin omien tuotantojen kasvun myötä.