Instrumentaaliyhtye Virta lähtee alkuvuodesta ainutlaatuiselle levyjulkaisukiertueelle

entry-image

Hurmos-levynsä kuun alussa julkaissut Virta suuntaa ympäri Suomen tammi-helmikuussa.

Juuri uuden Hurmos -albuminsa (Svart Records, 2016) julkaissut post-jazz yhtye Virta paljastaa alkuvuoteen 2017 sijoittuvan levynjulkaisukiertueen päivämäärät sekä konserttipaikat. Luonteeltaan ainutlaatuinen audiovisuaalinen levynjulkaisukiertue koostuu kuudesta tarkoin harkitusta konserttipaikasta. Kotimaan kiertue alkaa 27.1. Helsingin WHS Teatteri Unionista jatkuen Kuopion, Joensuun ja Jyväskylän kautta Turun Ylioppilasteatteriin. Konserttisarjan viimeinen esiintyminen järjestetään Tampereella Sara Hildénin Taidemuseossa 12.2.2017.
 
Kiertueen ajan aiemmin kolmihenkisenä yhtyeenä tunnettu Virta laajenee kuusihenkiseksi taidekollektiiviksi, kun kokoonpanoon liittyvät visuaalitaiteilija Emma Luukkala, valosuunnittelija Jere Suontausta sekä ääniteknikko Mika Savolainen.
 
Virta on helsinkiläinen instrumentaalitrio, joka yhdistelee musiikissaan pohjoismaista jazzperinnettä, post-rockia sekä elektronisen nykymusiikin elementtejä. Vuodesta 2011 toimineen yhtyeen debyyttialbumi Tales from the Deep Waters (Tourist Information, 2012) myi itsensä loppuun ja keräsi paljon kiitosta niin kuulijoilta kuin kriitikoiltakin. Omintakeisen instrumentaation omaava yhtye on herättänyt paljon kiinnostusta myös kansainvälisellä tasolla ja sai juuri kutsun arvostetuille Jazzahead! -festivaaleille jotka pidetään Bremenissä huhtikuussa 2017.

Katso "On the Run" -kappaleen video alta. 


 
HURMOS levynjulkaisukiertue 2017
27.01. WHS Teatteri Union, Helsinki
28.01. Sotku, Kuopio
29.01. Pakkahuone, Joensuu
03.02. Musta Kynnys, Jyväskylä
04.02. Suisto, Hämeenlinna
10.02. Ylioppilasteatteri, Turku
11.02. Sara Hildénin Taidemuseo, Tampere

https://www.facebook.com/virtaband/events 

VIRTA:
Antti Hevosmaa: trumpetti, vokaalit, elektroniikka
Heikki Selamo: kitara, vokaalit, elektroniikka
Erik Fräki: rummut, perkussiot, elektroniikka
 
Livevisuaalit: Emma Luukkala
Valosuunnittelu: Jere Suontausta
Miksaus: Mika Savolainen

http://virtavirta.com 
http://facebook.com/virtaband  
http://instagram.com/virtaband 
http://twitter.com/virtaband 

Kommentoi