Virta,Pakkahuone, joensuu29.1. Klo 18:00

keikka

Hurmos-levynsä joulukuun 2016 alussa julkaissut Virta suuntaa ympäri Suomen tammi-helmikuussa. Kiertueen ajan aiemmin kolmihenkisenä yhtyeenä tunnettu Virta laajenee kuusihenkiseksi taidekollektiiviksi, kun kokoonpanoon liittyvät visuaalitaiteilija Emma Luukkala, valosuunnittelija Jere Suontausta sekä ääniteknikko Mika Savolainen.

Virta on helsinkiläinen instrumentaalitrio, joka yhdistelee musiikissaan pohjoismaista jazzperinnettä, post-rockia sekä elektronisen nykymusiikin elementtejä. Vuodesta 2011 toimineen yhtyeen debyyttialbumi Tales from the Deep Waters (Tourist Information, 2012) myi itsensä loppuun ja keräsi paljon kiitosta niin kuulijoilta kuin kriitikoiltakin. Omintakeisen instrumentaation omaava yhtye on herättänyt paljon kiinnostusta myös kansainvälisellä tasolla ja sai juuri kutsun arvostetuille Jazzahead! -festivaaleille jotka pidetään Bremenissä huhtikuussa 2017.

Antti Hevosmaa: trumpetti, vokaalit, elektroniikka
Heikki Selamo: kitara, vokaalit, elektroniikka
Erik Fräki: rummut, perkussiot, elektroniikka

Livevisuaalit: Emma Luukkala
Valosuunnittelu: Jere Suontausta
Miksaus: Mika Savolainen

Liput ovelta: 12/8€ (opiskelija tai alle 18 vuotias)
HUOM! Ovet avataan 30 min ennen esitystä.
Ikäraja: Sallittu

Keikat samana päivänä kaupungissa joensuu

Ei muita keikkoja.

Ilmoita keikka

Tammikuu 2017
MaTiKeToPeLaSu
      1
2345678
9101112131415
16171819202122
23242526272829
3031     

Selaa kaupungeittain


Katso kaikki tapahtumat