Tuomo Prättälä
pianisti/ kosketinsoittaja/ laulaja/ säveltäjäProfiili
Syntynyt | 1979 |
Linkit | |
Yhtyeet |
Pianotunnit 8-vuotiaana aloittanut Tuomo Prättälä (s. 1979) soitti kuusi vuotta klassista musiikkia, mutta sitten tyyli vaihtui, aluksi pop/jazz-opiston tunneilla yläasteella. Sibelius-lukiossa toimineiden bändien kautta tuttavapiiriin tulivat esimerkiksi puhaltajaveljekset Verneri ja Ilmari Pohjola, ja vuosina 1998-2001 Prättälä opiskeli päätoimisesti Pop & Jazz Konservatoriossa. Myöhemmin Prättälä pääsi jatkamaan opintoja Stadian (nyk. Metropolia) pop/jazz-muusikkolinjalle, mutta siviilipalveluksen ja bändikiireiden takia opiskelut eivät lähteneet koskaan kunnolla käyntiin.
Tuomo Prättälä on loistava esimerkki muusikosta, joka liikkuu ennakkoluulottomasti rytmimusiikin eri tyyleissä. Hän on uransa aikana soittanut niin free jazzia, funkia, soulia ja popimpaa bossa novaa, ja tuntunut menestyneen kaikissa musiikkityyleissä. Pianistin monipuolinen muusikkous juontaa juurensa laaja-alaisesta musiikkimausta. Isoveljen kuuntelutottumuksia seuraamalla tulivat jo pienenä tutuksi esimerkiksi progressiivinen rock, hiphop, funk sekä myöhemmin myös elektroninen musiikki ja lopulta jazz.
1990-luvun lopussa Prättälä perusti basisti Lauri Porran ja rumpali Jussi Lehtosen kanssa akustisen jazztrion nimeltä Bonksters, joka pääsi pohjoismaisten jazzbändien Suomen osakilpailun finaaliin vuonna 2000 ja äänitti keväällä 2001 Ylelle radionauhan. Yhteinen taival kuitenkin katkesi, kun Prättälän kaksi muuta projektia, nu-soul-jazz-yhtye Quintessence sekä jazzkvartetti Ilmiliekki Quartet alkoivat menestyä ja työllistää enemmän pianistia. Lisäksi Prättälä soitti samoihin aikoihin myös trumpetisti Mikko Pettisen luotsaamassa MP4-yhtyeessä, joka sai hienon startin voitettuaan Getxon kansainvälisen jazzbändikilpailun Espanjassa kesällä 2002.
Prättälä on myöhemmin vaikuttanut olennaisesti Emma Salokoski Ensemblessä, jonka menestys on pitänyt hänet kiireisenä viime vuosina. Samaan aikaan hän on keikkaillut ympäri Suomea ja Eurooppaa oman souliin pohjautuvan sooloprojektinsa tiimoilta, jolta on ilmestynyt jo kolme erittäin positiivisen vastaanoton saanutta albumia. Ensimmäinen näistä albumeista, vuonna 2007 julkaistu My Thing oli parhaimmillaan Suomen albumilistalla kahdeksannella sijalla. Maaliskuussa 2008 My Thing palkittiin Emma-palkinnolla kategoriassa Vuoden hip hop-, dance-, R&B-albumi, ja samana vuonna Prättälä itse oli ehdokkaana Vuoden miessolisti -kategoriassa. My Thing valittiin myös Radio Helsingin Vuoden 2007 levyksi, ja se on myynyt Suomessa kultalevyyn oikeuttavan määrän kopioita. Toinen näistä albumeista, Tuomo Reaches out for you (2009) kipusi Suomen virallisella albumilistalla parhaimmillaan sijalle kaksi, ja oli myös ehdolla Vuoden hip hop-, dance-, R&B-albumiksi Emma-gaalassa vuonna 2009. Prättälän kolmas Tuomo-taiteilijanimellä tehty albumi My own Private Sunday julkaistiin vuonna 2010.
Maaliskuussa 2007 Tuomo Prättälälle myönnettiin Sony Jazzpalkinto, jonka saa vuosittain nuori ja kannuksia hankkinut, mutta vielä suurelle yleisölle tuntematon jazzmuusikko.