Siirry pääsisältöön

Yhdeksäs Porvoo Jazz Festival järjestetään 24.-26.9. 

entry-image

Pitkästä ja  vaiherikkaasta koronakeväästä huolimatta Porvoo Jazz Festival järjestetään tänäkin vuonna. Keikkapaikkoina toimivat festivaalin oma kotinäyttämö Vanha 123, sekä sen alakerrasta löytyvä pop-up klubi 123 Kellari. Festivaalin yhteistyö Porvoon Taidehallin kanssa jatkuu, siellä musiikista voi nauttia Kristin Wikingin & Nina Wagerin näyttelyä ihaillessa. Kotimaisten jazzammattilaisten lisäksi saamme festivaalille myös kauan odotettua kansainvälistä väriä.

Vanha 123:ssa musiikkia voi kokea rennosti jo tutulla tavalla, jossa esiintyjät pysyvät saleissaan, yleisön kiertäessä salista toiseen. Perjantaina kuullaan monista yhteyksistä tuttua tenorifonisti Petri “Pope” Puolitaivalta ensimmäisen sooloprojektinsa Nordic4 kanssa. Kansainvälistä väriä edustaa pehmeä-ääninen virolaislaulajatar Susanna Alexandra, kiehtovasti jazzperinnettä moderniin jazziin yhdistelevän Quartettinsa kanssa. Lauantaina lavalla on todellisen rumpalilegendan Reiska Laineen Quintet, jonka jäsenet ovat kaikki palkittu Yrjö-palkinnolla. Lauantaina käynnistyy Porvoo Jazz Festivalin uusi pohjoismainen jazzhanke, jonka ensimmäinen esiintyjä on Young Nordic Jazz Comets -voittaja, norjalainen Kjetil Mulelid trio. Muut hankkeen konsertit tulevat olemaan osa syksyn Porvoo Jazz Klubeja. 

Jatkot ovat näppärästi Vanha 123:n alakerrassa,  rosoisen tunnelmallisessa 123 Kellarissa. Siellä energisen jazztunnelman luovat Mikko Karjalainen Fellowship feat. Paleface sekä Sami Saari ja Jazzpojat. Tilassa esiintyvät myös koko festivaalin aloittava, yhden merkittävimmän suomalaisen jazzsäveltäjän Jukka Linkolan yhtye The Tentet, sekä lauantai päivällä koko perheelle musiikkia tarjoileva, kahden Club For Fiven laulajan Maija Sariolan ja Susanna Lukkarisen Sukupolvelta toiselle -konsertti. Porvoon Taidehallissa kuullaan dynaamista Kadi Vija & Seppo Kantonen duoa sekä yhtä 2000-luvun merkittävimmistä, suomalaisista jazzyhtyeistä, paluuta tekevää, Ilmiliekki kvartettia.

Porvoo Jazz Festival on suurella sydämellä järjestetty jazzfestivaali, joka panostaa laatuun ja intiimiin festivaalitunnelmaan boheemilla otteella. Taiteellisesta sisällöstä vastaa festivaalin   taiteellinen johtaja, rumpali Jaska Lukkarinen. Konsertit tullaan järjestämään turvallisesti, hyvästä hygieniasta ja tarvittavista toimenpiteistä huolehtien. 

porvoojazzfestival.com

Kommentoi