Siirry pääsisältöön

We Jazz -festivaali käynnistyi loppuunmyydyillä illoilla, ohjelmistoon viime hetken lisäyksiä

entry-image

Kahdeksanpäiväinen We Jazz -festivaali esittelee tapahtuman tähän asti laajimman otoksen musiikkia Helsingissä 27.11.–4.12. Yhdeksättä kertaa järjestettävän tapahtuman avajaiskonsertti, avajaisbrunssi ja maanantain salakeikka olivat loppuunmyytyjä. Sunnuntaihin asti jatkuvan festivaalin ohjelmistoon tulee vielä viime hetkellä lisäyksiä. Lisäksi myös elokuvaohjelmisto ja perjantain ammattilaisohjelman sisältö tarkentuvat.

Musiikkiohjelmiston puolella We Jazziin saapuu viime hetken lisäyksinä kaksi kovan luokan uutta nimeä, kun chicagolaisrumpali Mike Reedin kanssa Suvilahden Magitossa perjantaina 2.12. esiintyvät saksalainen saksofonisti Silke Eberhard ja vastikään Berliinin jazzfestivaalien kehutuimmasta esityksestä vastannut yhdysvaltalaisartristi Ben LaMar Gay. Suvilahden Tiivistämössä samana iltana puolestaan nähdään lisäesityksiä We Jazz -levymerkille uusimman soololevynsä levyttäneen rumpali Jason Nazaryn kohdatessa Oaagaada-yhtyeen puhallinsektion Sami Pekkola (saksofoni) ja Tuure Tammi (trumpetti). Pekkola ja Tammi soittavat kumpikin oman settinsä Nazaryn kanssa.

Korjaamon perjantain 2.12. Conversations-puheohjelman sisältö tarkentuu. Aamun avaa keskustelu otsikolla Performance Spaces, joka pyörähtää käyntiin kun Tampereen Tullikamarin ohjelmapäällikkö Janne Laurila esittelee kaupungin uusimman keikkapaikan, Tavara-aseman. Tämän jälkeen Laurila, Kölnin Stadtgarten-klubin Eshter Weickel sekä We Jazz -festivaalin toiminnanjohtaja Katariina Uusitupa keskustelevat esitystiloista ja kaupunkitilan käytöstä. Toisessa keskustelussa Berliinistä saapuva toimittaja Peter Margasak ja We Jazzin taiteellinen johtaja Matti Nives keskustelevat seikkailullisen musiikin tulevista suunnista. Keskustelut käydään englanniksi.

Lauantaina We Jazz valtaa Kulttuuritehdas Korjaamon festivaalin historian tähän asti laajimmassa yksittäisessä tapahtumassa. Monipuolisen live-ohjelman ohella Korjaamolla nähdään myös jazz-aiheista lyhytelokuvaa ohjaaja Petri Luukkaisen kuratoimassa tunnin mittaisessa koosteessa. Mukana on Luukkaisen yhdessä We Jazzin kanssa toteuttamia ennennäkemättömiä lyhytelokuvia, katkelmia tulevasta Alabaster On the Island -elokuvasta, joka kertoo brittiartisti Alabaster dePlumen poikkeuksellisesta keikkamatkasta Odysseus-festivaalille Lonnan saarelle viime kesänä, sekä mm. Linda Fredrikssonin visuaalisesti näyttäviä musiikkivideoita.

We Jazz -festivaalin alkupäivinä puheenaiheeksi on noussut loppuunmyytyjen keikkojen ohella newyorkilaisartisti Ka Bairdin harvinaislaatuinen residenssi GLO Hotel Artin sviitissä. Maanantaisen keikan perusteella käsillä voi olla yksi festivaalin tähän asti elämyksellisimmistä konsepteista. Brittiläinen vapaa toimittaja Dave Waller arvioi ensimmäistä keikkaa sanoin: "Genuinely incredible!".

Maanantain We Jazz -salakeikka järjestettiin Hotelli Rantapuistossa, jossa esiintyivät Mattias De Craene & Rien Coorvets Belgiasta sekä yhdysvaltalaisartistit Chris Williams & Alex Zhang Hungtai, jotka jäävät Helsinkiin nauhoittamaan tulevaa levyään.

We Jazz 2022
Helsingissä 27.11.–4.12.
#wejazz2022
wejazz.fi/2022
Tapahtuma Facebookissa

Koko We Jazz 2022 -ohjelma tapahtuman verkkosivuilla.

Kaikki esiintyjät (A-Ö)

[Ahmed]
Alan Braufman
Alexander Hawkins
Anni Kiviniemi Trio
Avishai Cohen Quartet
Carl Stone
Carl Stone & Jonah Parzen-Johnson
Chris Williams & Alex Zhang Hungtai *SALAKEIKKA MA 28.11.*
Conversations: Performance Spaces / Creative Music 2023 *UUSI*
Cortex
David Friedman Generations Trio
Designers
DJ Rui Miguel Abreu
Enemy
FIRE!
Gard Nilssen Acoustic Unity
Jason Nazary
Jazz kiinnostaa
Joachim Florent
Jonah Parzen-Johnson & Berke Can Özcan
Ka Baird
Ka Baird & Chris Williams
Ka Baird & Linda Fredriksson
Ka Baird & Perussastamala
Ka Baird & Sami Pekkola
Kannaste4
Kokko Quartet
Lampen
Linda Fredriksson Juniper
Little North
Marthe Lea Band
Mattias De Craene & Rien Coorvets *SALAKEIKKA MA 28.11.*
Mike Reed / Silke Eberhard / Ben LaMar Gay *UUSI*
Nabil Ayers
Oaagaada
Pat Thomas
Patricia Brennan
Silva Kallionpää Quartet
60 Minutes Of Jazz Short Films *UUSI*
Teddy Rok: Atonal Drums
Tilo Weber Four Fauns
Tomas Nordmark
Uusi Aika
Verneri Pohjola
We Jazz DJs
Will Guthrie

Tapahtumapaikat (A-Ö)

Aleksanterin teatteri
GLO Hotel Art
G Livelab
Harju 8
Hotelli Rantapuisto
Kalliosali
Korjaamo
Peloton Cycling Eatery
Suvilahti (Mittarikorjaamo, Magito & Tiivistämö)

Yhteistyökumppanit:  GLO Hotel Art, Goethe-institut Finnland, Olvi, Music Finland, Sibelius Akatemia, Radio Helsinki, Pop Media

Tukijat: Taiteen edistämiskeskus, Helsingin kaupunki, Alfred Kordelinin säätiö, Musiikin edistämissäätiö, William Thurings stiftelse, Gesellius Fond, Nordisk Kulturfond: Puls

facebook.com/wejazz
instagram.com/wejazzhelsinki
twitter.com/wejazzhelsinki

Kommentoi