Siirry pääsisältöön

Turku Jazz Orchestra soittaa Zappaa big band -sovituksina – solistina ääniakrobaatti Antti Koivula

entry-image

Torstaina 11.4. vietetään Turku Jazz Orchestran keikkailtaa Utopia-klubilla, kun maamme eturivin laulutaiteilijoihin kuuluva Antti Koivula hyppää amerikkalaisen säveltäjä Frank Zappan teosten laulusolistitontille. Tämä spektaakkeli nähdään nyt ensimmäistä kertaa Suomessa big bandin säestyksellä.

Popia, taidemusiikkia ja rhythm & bluesia ilmaisussaan yhdistelevä laulutaiteilija Antti Koivula on esittänyt Zappan ohjelmistoa Frank Zappa Memorial Pancake Breakfast -yhtyeen kanssa kotimaan rock- ja jazz-klubeilta aina ulkomaille asti jo parinkymmenen vuoden ajan. Zappan moninainen lauluohjelmisto sopii tälle ääniakrobaatille siinä määrin hyvin, että jopa Zappan pojan Dweezilin tiedetään kalastelleen Koivulaa Zappa Plays Zappa -yhtyeeseensä solistiksi.

Monipuolinen muusikko ja laulunopettaja Antti Koivula on tullut suuren yleisön suosikiksi Tanssii tähtien kanssa -ohjelmasta Sami Pitkämön Orkesterin taiturimaisena laulusolistina. Torstaina 11.4. Koivula esiintyy ensimmäistä kertaa Turku Jazz Orchestran kanssa.

Tuoreista Zappan musiikin big band -versioista vastaavat sovittajamestarit Mikko HassinenSampo Kasurinen ja Turku Jazz Orchestran taiteellinen johtaja Ville Vannemaa, joka toimii myös konsertti-illan kapellimestarina. Herkullisen haastavassa ohjelmistossa kuullaan mm. sävellykset Peaches En Regalia ja Montana.

Turku Jazz Orchestra X Zappa X Antti Koivula
To 11.4.2023 klo 20 (ovet klo 19)
Utopia
Humalistonkatu 8a (sisäpiha), Turku

Turku Jazz Orchestra
Ville Vannemaa – kapellimestari
Antti Koivula – laulu

Ennakkoliput: Tiketti
Peruslippu 29 €
Eläkeläiset 27 €
Opiskelijat 15 €
Ryhmälippu (10 henkilöä tai enemmän) 25 €

Lipunmyynti myös Utopian ovella konserttipäivänä klo 19 alkaen, mikäli tapahtuma ei ole ennakkoon loppuunmyyty.

Konsertin kokonaiskesto on n. 1,5 tuntia.

Ikäraja 18 vuotta. Tila ei ole esteetön, ja Utopiassa on pääosin seisomapaikat.

Turku Jazz Orchestran kokoonpano konsertissa:

Saksofonit:
Jusu Heinonen
Tane Kannisto
Kimmo Gröhn
Kasper Haikonen
Samuli Nieminen

Pasuunat:
Jani Jokinen
Gustav Nyström
Vesa Huhtasalo
Pekka Laurikka

Trumpetit:
Tapio Maunuvaara
Petter Järvi
Timo Mansikka-aho
Rami Koskinen

Ilmari Aitoaho – kosketinsoittimet
Jonatan Snapir – kitara
Vesa Saloranta – basso
Anssi Tirkkonen – rummut

www.tjo.fi

Kommentoi