Siirry pääsisältöön

Timo Lassy konsertoi Suomessa ja Euroopassa

entry-image

Saksofonisti esiintyy lisäksi kesällä laulaja Joyce Elaine Yuillen kanssa ja duona Georgios Kontrafourisin kera. Myös uusi albumi on tekeillä.

Suomen johtaviin jazz-artisteihin lukeutuva saksofonisti Timo Lassy aloitti kesän esiintymällä Saksassa viime viikonloppuna. Timo Lassy Band konsertoi viime perjantaina 23. toukokuuta Berliinin maineikkaalla A-Trane-klubilla ja lauantaina Hampurissa Elbjazz -festivaalin päälavalla. Lassyn tuleviin esiintymisiin tulevana kesänä lukeutuvat konsertit yhdessä yhdysvaltalaislaulaja Joyce Elaine Yuillen kanssa Helsingissä, Oulussa ja Tampereella, sekä duokeikat Lassyn yhtyeen luottopianisti ja -urkuri Georgios Kontrafourisin kanssa Viapori Jazzissa Helsingissä ja Tinos Jazz Festivalilla Kreikassa. Timo Lassy Band esiintyy Saksan-keikkojensa ohella mm. Hollannissa Scheldejazzissa sekä Suomessa Turun Ruisrockissa, Porvoo Jazz Festivalilla ja Helsingissä syyskuussa järjestettävässä Jazz Finland -showcase-tapahtumassa.

Timo Lassyn viimeiaikaisiin projekteihin kuuluvat Samuli Valkaman ohjaaman Ei kiitos -elokuvan musiikin säveltäminen, Scandinavian All Stars -yhtyeessä esiintyminen Jakartan Java Jazz Festivalilla, sekä UMO & Lassy & Pöyhönen -projekti, jossa UMO Jazz Orchestra esitti Valtteri Laurell Pöyhösen uutta musiikkia Lassy solistinaan.

Lassy valmistelee parhaillaan myös uutta levyä, joka on määrä julkaista alkuvuodesta 2015. Lassyn edellinen julkaisu on viime vuoden joulukuussa We Jazz 2013 -tapahtuman yhteydessä julkistettu livealbumi, Live With Lassy, joka julkaistiin rajoitettuna tuplavinyylipainoksena.

TIMO LASSY, TULEVIA ESIINTYMISIÄ 2014

23.5. Timo Lassy Band / A-Trane, Berliini, Saksa
24.5. Timo Lassy Band / Elbjazz-festivaali, Hampuri, Saksa
6.6. Timo Lassy Band feat. Joyce Elaine Yuille / Negroamaro Wine Festival, Brindisi, Italia
14.6. Timo Lassy Band / Scheldejazz-festivaali, Terneuzen, Hollanti
29.6. Timo Lassy Band / Kalottijazz, Tornio
5.7. Timo Lassy Band / Ruisrock, Turku
1.8. Timo Lassy Band feat. Joyce Elaine Yuille / Elojazz, Oulu
2.8. Timo Lassy Band feat. Joyce Elaine Yuille / Mustanlahden Tapahtumasatama, Tampere
3.8. Timo Lassy Band feat. Joyce Elaine Yuille / Jazzpiknik, Helsinki
16.8. Timo Lassy Band / Turkujazz
27.8. Lassy-Kontrafouris Duo / Viapori Jazz, Helsinki
30.8. Lassy-Kontrafouris Duo / Tinos Jazz Festival, Kreikka
13.9. Timo Lassy Band / Porvoo Jazz Festival
20.9. Timo Lassy Band / Jazz FInland -festivaali, Helsinki

http://www.timolassy.com
http://facebook.com/timolassy

 

Kommentoi