Siirry pääsisältöön

Sid Hille Contemporary Collective juhlistaa 10-vuotista taivaltaan uudella albumilla sekä konsertilla Temppeliaukion kirkossa 22.3.

entry-image

Elektroniset äänimaisemat, jazz ja moderni konserttimusiikki sulautuvat taianomaiseksi kokemukseksi Sid Hille Contemporary Collectiven juhlakonsertissa Temppeliaukion kirkossa perjantaina 22. maaliskuuta. Konsertin yhteydessä julkaistaan yhtyeen toinen albumi Lightyears Ahead

Säveltäjä-pianisti Sid Hillen johtama Sid Hille Contemporary Collective soitti historiansa ensimmäisen konsertin Helsingin Temppeliaukion kirkossa 22. maaliskuuta vuonna 2014. Siitä alkaneen kahden vuoden intensiivisen keikkailujakson jälkeen luovalle tauolle jäänyt yhtye palaa nyt rikospaikalle päivälleen 10 vuotta myöhemmin. Comebackin lisäksi konsertissa juhlistetaan samana päivänä julkaistavaa Lightyears Ahead -albumia. 

Neljän ennakkoluulottoman tutkimusmatkaajan Sid Hille Contemporary Collective on löytänyt jazzin ja modernin konserttimusiikin välitilasta mahdollisuuksia pullollaan olevan avaruuden, joka saa mielikuvituksen kuplimaan ja yhtyeen luomaan musiikkia spontaanilla otteella. Hillen lisäksi kitaristi Teemu Viinikaisesta, sellisti Markus Hohtista ja bassoklarinetisti Heikki Nikulasta muodostuva huippuimprovisoijien kollektiivi johdattaa kuulijansa matkalle tyyli- ja genrerajojen tuolle puolen. Vangitseva esitys syntyy muusikoiden keskinäisestä kemiasta ja luottamuksesta, mikä mahdollistaa vapautuneen improvisaation sekä riskien ottamisen.

Sid Hille Contemporary Collective onkin neljästä itsenäisestä osasesta rakentuva organismi, joka liikuttaa reaaliajassa luomaansa sävel- ja äänimaisemaa kohti yhteistä päämäärää, muovaten sitä mitä mielikuvituksellisempiin muotoihin. Rondo Classic kuvasi kymmenen vuoden takaista konserttia seuraavilla sanoilla: "Eheä, äärimmilleen keskittynyt, nirvanamainen tapahtuma, jossa tilat huipentuivat lopulta aina kestämättömään kauneuteen." 

Sid Hillelle on tärkeää löytää musiikissa ja konserttitilanteessa spontaani tila, jonka ottaa haltuun. "Kun muusikko improvisoi tai toteuttaa säveltäjän kirjoittamaa rakennetta, hän tekee päätöksiä sekunnin murto-osassa", hän avaa ja jatkaa: "Päätöksiä omasta soitostaan, intensiteetistä, yhden sävelen muotoilusta tietyssä hetkessä sekä koko teoksen suurmuodosta – samalla, kun reagoi kollektiivin soittoon."

Temppeliaukion kirkon konsertin yhteydessä julkaistava Lightyears Ahead on yhtyeen toinen albumi ja jatkoa vuonna 2014 ilmestyneelle, hienon vastaanoton saaneelle Outer Spacelle. LP:nä ja digitaalisesti 22.3. julkaistava Lightyears Ahead koostuu yhdestä pitkästä kappaleesta, joka on jaettu kahteen osaan levyn A- ja B-puolille. Teos vie kuulijansa matkalle, jonka varrella koetaan niin särmikkäitä improvisaation pyrskähdyksiä kuin rauhallisia suvantojakin. Erilaiset maisemat, tunnelmat ja tapahtumat nousevat esiin musiikin virrasta luonnollisesti ja orgaanisesti. 

Uuden albumin syntyprosessi kuvaa hyvin yhtyeen spontaania luonnetta ja heittäytyvää henkeä. Hille oli juuri saanut valmiiksi Saara Cantellin Sisarukset-elokuvaan säveltämänsä musiikin äänitykset Finnvoxilla ja studioaikaa jäi yli vielä noin tunti. Isommasta muusikkoporukasta studioon Hillen kanssa jäivät Markus Hohti, Heikki Nikula ja Teemu Viinikainen, eli toisin sanoen Sid Hille Contemporary Collective. Hetken mielijohteesta porukka päätti vielä pistää äänityksen päälle ja soittaa yhdessä jotain. 

"Vanha taika oli todellakin tallella ja soitimme 34 minuuttia yhteen putkeen. Lopputuloksessa ei ollut yhtäkään säveltä liikaa tai liian vähän. Se oli täydellinen", Hille intoilee. "Oli pakko tehdä levy, vaikkei se ollutkaan tarkoitus alunperin."

Konsertissa Temppeliaukion kirkossa resepti tulee Hillen mukaan olemaan sama: "Luodaan magiaa – muusta ei tarvitse ennalta sopia."

Sid Hille (s. 1961) tunnetaan tuotteliaana ja monipuolisena säveltäjänä sekä aktiivisena pianistina ja yhtyeenjohtajana. Säveltäjänä Hillen katalogiin kuuluu mm. palkittua elokuvamusiikkia, teoksia big bandille, jousikvartettoja, kamarimusiikkia sekä pianokonsertto. Hänen tunnetuimpiin yhtyeisiinsä kuuluvat Contemporary Collectiven lisäksi F#, Hille-Könighofer Experience, Foreign Friends, Sid Hille Camerata ja Platypus Ensemble. Temppeliaukion kirkko on Hillelle eräänlainen kotikenttä, sillä hän on soittanut siellä viikottaisia soolopianoresitaaleja yli 20 vuoden ajan.  

Sid Hille Contemporary Collective 10 v.
Pe 22.3.2024 klo 19:00
Temppeliaukion kirkko, Helsinki
Liput 22,60 € / 17,60 € Lippu.fi 
Tapahtuma Facebookissa

Sid Hille Contemporary Collective: Lightyears Ahead
SatnaMusic (SatnaMusic LP241)
Julkaisupäivä 22.3.2024

A-puoli

LIGHTYEARS AHEAD part 1 (kesto 18’27) ISRC: FI-2SH24-00009
Beyond The Kuiper Belt
Pulsar
Nebula X
Electromagnetic Spectrum
By The Wormhole

B-puoli

LIGHTYEARS AHEAD part 2 (kesto 13’37) ISRC: FI-2SH24-00010
Remembering Home
Make It So / Consensus
To Dissipate Into The Void

Sid Hille – piano, sähköpiano, theremin / Markus Hohti – sello ja elektroniikka / Heikki Nikula – bassoklarinetti / Teemu Viinikainen – kitara ja elektroniikka

Sävellys: Hille/Hohti/Nikula/Viinikainen
Äänitys: Mikko Rothfors, Finnvox Studios
Miksaus ja masterointi: Abdissa Assefa, Ambience Studios 
Valokuvat ja kannen design: Maarit Kytöharju
Tuottaja: Sid Hille

sidhille.com

Kuva: Maarti Kytöharju

Kommentoi