Syyskuun lopussa käynnistyvä Porvoo Jazz Festival tarjoilee tänä vuonna entistä enemmän sisältöä myös lapsille ja nuorille.
Ikärajattomien konserttien määrää on lisätty edellisvuosiin nähden ja nuoria on otettu mukaan myös lavalle. Lisäksi festivaalilla esiintyy tuoreimman lastenmusiikki-Emman pokannut Megasakki!
Festivaalin avauskonsertti perjantaina 29.9. klo 18.00 toteutetaan yhteistyössä Porvoonseudun musiikkiopiston kanssa. Musiikkiopiston oppilaiden lisäksi lavalla nähdään Linnajoen koulun musiikkilinjan entisiä opiskelijoita. Ikärajattomassa ja pääsymaksuttomassa konsertissa kuullaan paikallisia nuoria lahjakkuuksia, jotka ovat erikoistuneet jazzmusiikkiin. Tulevaisuuden jazztaivaan tähdet esittävät kappaleita, joiden tyylilajit vaihtelevat fuusiojazzista perinteisiin jazzstandardeihin. Konsertti järjestetään pop-up tila 123 Kellarissa (ent.Soho) joka on kahden vuoden tauon jälkeen jälleen festivaalin käytössä. Tilaan on jo uusi vuokralainen tiedossa, joten nostalgian nälkäisten kannattaa suunnata paikalle jo tuostakin syystä.
Helmenä kruunussa on sunnuntain lastenkonsertti 123 Kellarissa, jossa kuullaan lastenmusiikkiyhtye Megasakkia. Yhtye voitti lastenmusiikki-Emman (2022) menevällä debyyttialbumillaan Siili biitboksaa. Värikkään ja leikkisän kvartetin viihdyttävä musiikki ammentaa iloa yleisölleen rytmimusiikista ja hauskoista sanoituksista.
Edellämainittujen konserttien lisäksi kaikki Taidehallin ja Taidetehtaan konsertit sekä Jazzkierros Vol. 2 ovat ikärajattomia ja niihin on saatavilla lapsille edullisempi lippu.
11. Porvoo Jazz Festival 29.-1.10. 2023
Vanha 123, 123 Kellari, Porvoon Taidehalli & Taidetehtaan Tehdassali.
Kuva: Megasakki, Jetro Salin