Tältä näyttää uuden taiteellisen johtajan Max Zengerin ensimmäinen oma festivaali.
Porvoo Jazz Festival järjestetään 26.-29.9. Porvoon keskustassa jo kahdennentoista kerran! Tänä vuonna festivaali toteutetaan nelipäiväisenä. Festivaali alkaa ja päättyy Porvoon Taidehallissa, jossa musiikin lomassa päästään nauttimaan "Voi veljet" -taiteilijaryhmän näyttelystä.
Torstaina 26.9. festivaalin avaa Pauli Lyytisen soolokonsertti, sunnuntain päätöskonsertissa puolestaan toteutetaan festivaalin ensimmäinen yhteistyöproduktio Avanti! Kamariorkesterin kanssa. Lauantain Taidehallilla kuullaan maineikasta Seppo Kantonen Trioa.
Tapahtumien ytimenä toimii vanhan kaupungin laidalta löytyvä historiallinen WSOY-talo. Porvoo Jazz Festival ry:n omassa kotipesässä, tunnelmallisessa kulttuuritila Vanha 123:ssa kuulija pääsee jo perinteeksi muodostuneeseen tapaan kokemaan kaksi konserttia yhdellä lipulla. Vanha 123:ssa nähdään mielenkiintoinen ja ajankohtainen kattaus. Perjantaina lavalla nähdään kaksi kvintettiä; Suomen Jazzliiton lanseeraaman ensimmäisen Taimi-palkinnon voittanut Joonatan Henriksson Quintet sekä levynjulkaisukiertueen Porvoosta aloittava saksalais-suomalais-amerikkalainen naisyhtye Expand. Lauantaina Vanha 123:n valtaa tanskalais-virolainen Karmen Roivassepp Quartet sekä Tatu Rönkön ja Kalle Kaliman duo Lampen.
Tyylilleen uskolliseen tapaan Porvoo Jazz Festival ry valtaa tänäkin vuonna uuden hylätyksi jääneen tilan. Vanha 123:n viereisestä rapusta löytyvä pop up -tila, entinen viihdekeskus Punainen Pantteri, on tilan historialle uskollisesti nimetty Vanhaksi Pantteriksi. Siellä toteutetaan festivaalin aikana kaiken kaikkiaan viisi konserttia. Perjantain avaa viime vuonna lanseerattu paikallisia lahjakkuuksia esittelevä Nuoret Kyvyt-konsertti, yhteistyössä Porvoonseudun musiikkiopiston kanssa. Perjantaina myöhäisillassa kuullaan kovassa nosteessa olevaa kotimaisen indie-musiikin suunnannäyttäjää Arppaa jazzyhtyeensä kanssa. Lauantain myöhäisillan viihteestä vastaa pitkänlinjan, psykedeelistä surf-rautalanka-jazzia tarjoileva yhtye Dalindéo, kuudennen levynsä julkaisun merkeissä. Sunnuntain lastenkonsertissa esiintyy rytmistä ilottelua tarjoileva Henna ja Supersankarit.
Lauantaina Vanhassa Pantterissa toteutetaan myös tämän vuoden festarierikoisuus: Jazz + Ping Pong w/Born2Bingo! Siinä housebändinä kuullaan mukaansatempaavaa tanskalaista urku-rumpu -duo Born2Bingoa, joka tahdittaa jazzmuusikot ping pong -mittelöön. Miniturnauksen lopputulokset ratkaisevat miten show lavalla jatkuu!
Porvoo Jazz Festival on suurella sydämellä järjestetty tapahtuma, joka panostaa laatuun ja intiimiin festivaalitunnelmaan boheemilla otteella. Festivaali ei ota jazzia liian vakavasti vaan haluaa, että yleisöllä ja esiintyjillä on ennen kaikkea mukavaa ja tunnelmallista. Myös vuorovaikutuksellisuus on tapahtumassa tärkeää, ja festivaali haluaa tuoda ajankohtaisimman ja huolella valitun jazzin koskettavuusetäisyyden päähän.
Porvoo Jazz Festivalia on järjestetty syksyisin jo vuodesta 2013 asti. Porvoon ytimessä sijaitsevan festivaalin ja vuoden ympäri järjestettävien Porvoo Jazz Clubien sydän sykkii yhdistyksen kunnostamassa Kulttuuritila Vanha 123:ssa. Kolme viihtyisää salia ja kaksi baaria sisältävä entinen elokuvateatteri on omiaan luomaan puitteet konserteille, joissa yleisö sulautuu osaksi elämystä.
Festivaalin järjestää Porvoo Jazz Festival ry ja vuoden 2024 ohjelmistosta vastaa yhdistyksen taiteellinen johtaja saksofonisti Max Zenger.
SIZE DOESN’T MATTER, JAZZ DOES!
Liput Biletti.fi, Early Bird liput 5€ alennuksella 22.6. saakka.
Pauli Lyytinen © Tero Ahonen