Siirry pääsisältöön

Perjantaina alkanut April Jazz jatkuu ukrainalaisen Kryvyi Rih Junior Big Bandin ja kotimaisen vaskisekstetti KOLIZION konsertilla

entry-image

April Jazzin ohjelma jatkuu tänään maanantaina 22.4. konsertilla, jossa esiintyvät ukrainalainen nuoriso-orkesteri Kryvyi Rih Junior Big Band ja kotimainen puhallinorkesteri KOLIZIO. 

Kryvyi Rih Junior Big Band on Ukrainassa, Espoon kumppanikaupunki Kryvyi Rihissä sijaitsevan musiikkikoulun oppilaista koostuva nuoriso-orkesteri. Vuonna 1980 perustettu jazzorkesteri on vieraillut useilla eurooppalaisilla festivaaleilla mm. Pohjoismaissa, Saksassa, Ranskassa ja Espanjassa.

Yhtye osallistui April Jazzien aikaan järjestettävälle Big Band Boost! -leirille, jonka päätöskonsertti järjestettiin sunnuntaina 21.4. Lisäksi yhtye esiintyy tänään maanantain konsertissa, jossa se pääsee esittelemään osaamistaan laajemmin. Orkesterin monipuolinen ohjelmisto sisältää jazzstandardeja, nykysäveltäjien teoksia sekä orkesteria johtavan Artem Zinchenkon sovituksia muun muassa ukrainalaisista kansanlauluista. Erikoissolistivieraana lavalla nähdään suomijazzin kansainvälisiin kulmakiviin kuuluva saksofonisti Eero Koivistoinen.

KOLIZIO (esperanto, yhteentörmäys) syntyi vuonna 2017 kuuden suomalaisen vaskisoittajan yksinkertaisesta halusta musisoida yhdessä. Törmäyttämällä erityisosaamisensa nämä klassisen- ja jazzmusiikin virtuoosit pyrkivät löytämään raikkaan ja genrettömän näkökulman vaskisoittimille sävellettyyn kamarimusiikkiin. KOLIZIO:n ohjelmisto koostuu pääasiassa yhtyeen perustajajäsenen, tuubisti Petri Keskitalon originaaleista sävellyksistä sekä kekseliäistä eri genrejen klassikkokappaleiden sovituksista. KOLIZIO:n konserteissa saattaa kuulla Brucknerin kietoutuvan Beethoveniin jazzimprovisaatiolla koristeltuna tai Beach Boys -klassikon sulautuvan Sibeliukseen.

Juuri ennen yhtyeen ensimmäisen albumin äänittämistä keväällä 2023 Keskitalo menehtyi odottamattomasti. Tämän jälkeen portugalilainen tuubavirtuoosi Sergio Carolino liittyi kokoonpanoon sen uusimpana jäsenenä. Nyt levy on valmistunut ja sen julkaisua juhlitaan April Jazzeilla!

Jukka Eskola, trumpetti
Pasi Pirinen, trumpetti
Antti Rissanen, pasuuna
Valtteri Malmivirta, pasuuna
Jukka Myllys, eufonium
Sergio Carolino, tuuba (PT)

KOLIZIO & Kryvyi Rih Junior Big Band
klo 18.30 ovet

klo 19 KOLIZIO

Väliaika

klo 20.30 Kryvyi Rih Junior Big Band (UA)

Kesto n. 2 h 30 min, sis. väliaika

Liput 25/20 € + tilausmaksut (alk. 1,50 €), Lippu.fi
Louhisali, Espoon kulttuurikeskus
Kulttuuriaukio 2, 02100 Espoo (Google Maps / Reittiopas)

Konserttiin tarjotaan alennuslippuja ukrainalaisille 10 euron kappalehinnalla. Alennusliput tarjoaa Espoon kaupungin kulttuuripalvelut. Alennushintaisen lipun voi ostaa April Jazz -festivaalin kutsuvieraspisteeltä Espoon kulttuurikeskuksen aulasta (paitamyynnin yhteydessä) yksi tunti ennen konsertin alkua. Pisteellä ei ole vaihtorahaa, joten maksu onnistuu kortilla tai käteisellä tasarahana. Lippua ostaessa tulee esittää Ukrainan passi.

Café Molli palvelee koko konsertin ajan Louhisalissa. Tarjoiluita voi tilata kätevästi ennakkoon Café Mollin tilauslomakkeella, puhelimitse numerosta 041 3172025 tai sähköpostilla myynti@cafemolli.fi. Lisätietoa löytyy myös heidän verkkosivuiltaan.

apriljazz.fi 

Kommentoi