Siirry pääsisältöön

Pääesiintyjät kevään 2023 April Jazzeille on julkaistu - Billy Cobham, Lizz Wright ja Mnozil Brass saapuvat Espooseen

entry-image

37. April Jazz -festivaali järjestetään Espoossa 21.-29.4.2023. Festivaalin pääkonserteissa esiintyvät fuusiorumpali Billy Cobham, ensi kertaa oman yhtyeensä kanssa Suomeen saapuva laulaja Lizz Wright, maailman johtaviin vaskiyhtyeisiin lukeutuva itävaltalainen Mnozil Brass, fadon nouseva maailmantähti Sara Correia sekä kaksi uutta konserttoa esittävä Tapiola Sinfonietta. Lipunmyynti alkaa Lippupisteellä keskiviikkona 7.12.

Kaikkien aikojen parhaiden fuusiorumpaleiden joukkoon lukeutuva Billy Cobham on jättänyt kädenjälkensä fuusiomusiikin varhaisimpiin levytyksiin kuten Miles Davisin ja Mahavishnu Orchestran uraauurtavat albumit sekä Cobhamin debyyttialbumi Spectrum. Tässä konsertissa Cobham esittää tunnetuimpia kappaleitaan ansiokkaan uransa ajalta. Edellisen kerran Cobham esiintyi April Jazzeilla Espoo Big Bandin solistina vuonna 2005. Konsertissa kuvattua materiaalia on mukana Mika Kaurismäen ohjaamassa Sonic Mirror -elokuvassa (2008), jossa seurataan Billy Cobhamin työskentelyä Espoon lisäksi Brasiliassa ja Sveitsissä.

Yhdysvaltalaislaulaja Lizz Wright saapuu Suomeen ensi kertaa oman yhtyeensä kanssa. Vuonna 2019 täyden Huvilateltan lumonneen tummaäänisen Wrightin sielukkaassa soinnissa kuuluvat vahvojen gospel-vaikutteiden lisäksi myös jazz, blues ja R&B. Debyyttialbumi Salt nousi nykyjazz-listan kärkeen ja siitä tuli yksi vuoden 2003 arvostetuimmista albumeista. Kaksikymmentä vuotta ja kuusi albumia myöhemmin voidaan sanoa, että Lizz Wrightin on osoittanut olevansa sekä huipputason lauluntekijä että verraton laulujen tulkitsija.

Itävaltalainen Mnozil Brass on esiintynyt täysille katsomoille ympäri maailman yli 130 esityksen vuosivauhdilla ja valloittanut yleisön virtuoottista soittoa ja ohjattua teatterikomediaa yhdistävillä esityksillään. Mnozil Brass saapuu Suomeen yli kymmenen vuoden tauon jälkeen. Se on vieraillut aiemmin kolmesti Lieksan Vaskiviikolla, jossa kaikki yhtyeen konsertit ovat olleet loppuunmyytyjä. Pääkaupunkiseudulla Mnozil Brassia ei aiemmin ole kuultu, joten April Jazz -yleisölle on tarjolla erityisen odotettu ensi kohtaaminen.

Maailmanmusiikin merkittävimmän kansainvälisen ammattilaistapahtuma Womexin yleisön viime lokakuussa hurmannut Sara Correia saapuu Suomeen ensi kertaa. Correian laulutyylissä on vaikutteita perinteisen fadon ja sen modernin, kepeämmän muodon lisäksi myös ranskalaisesta chansonista. Sara Correia julkaisi nimeään kantavan debyyttialbuminsa vuonna 2018 ja pian häntä jo ylistettiin uuden sukupolven fado-laulajien äänenä. Seuraava albumi Do Coração (2020) toi Correialle Latin Grammy -ehdokkuuden sekä Portugal Music Awards -palkinnon vuoden parhaasta fado-levystä. 

Tapiola Sinfoniettan väliajallisessa konsertissa kuullaan kahden konserton kantaesitykset. Alexi Tuomarilan säveltämän Between Dark And Light -teoksen solistina on Emma-palkittu Alexi Tuomarila Trio ja Jukka Linkolan säveltämän flyygelitorvikonserton solistina esiintyy vuonna 2022 Yrjö-palkinnon voittanut trumpetisti Jukka Eskola. Kapellimestarina toimii Jukka Iisakkila.

Espoon kulttuurikeskuksen lisäksi April Jazz -konsertteja järjestetään muun muassa Leppävaaran Sellosalissa, Espoon modernin taiteen museo EMMAssa sekä G Livelabissa Helsingissä. Festivaaliohjelma valmistuu kokonaisuudessaan tammikuussa, jolloin julkaistaan loput tapahtumat ja esiintyjät.

April Jazz on yksi Suomen suurimmista jazzfestivaaleista ja se on järjestetty Espoossa vuosittain aina vuodesta 1987 alkaen. Tapahtuman järjestää Espoo Big Band ry.

apriljazz.fi 

Kommentoi