Siirry pääsisältöön

Oulun Musiikkijuhlat käynnistyvät lauantaina 12.3.2022

entry-image

32. Oulun Musiikkijuhlat järjestetään 12.–27.3.2022.

Festivaalin 26 konsertin sarjan avaa 12.3. lauantaina vuoden 2017 Kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun voittanut yhdysvaltalaispianisti Mackenzie Melemed. Ensimmäisellä viikolla kuullaan neljän konsertin kamarimusiikkisarja, jossa teemana on tänä keväänä Amerikka eri hahmoissaan. Samalla viikolla Madetojan salissa koetaan Oulun Musiikkijuhlien merkkitapaus, Oulu Sinfonian kanssa yhteistuotantona toteutettavat Star Wars – A New Hope -elokuvan näytökset torstaina 17.3. ja perjantaina 18.3. Star Wars -elokuvakonserttien jatkot järjestetään Musiikkikeskuksen Ravintola Preludissa lauantaina 19.3., jossa kuullaan Star Wars -elokuvista tuttuja John Williamsin ajattomia elokuvasävellyksiä jazz-versioiksi sovitettuna. RioLivessä taas kuullaan tiistaina 15.3. festivaalin toisen taiteellisen johtajan Jukka Perkon Early Birds -trioa. Festivaalin ensimmäisen viikon päättää sunnuntaina 20.3. Oulu All Star Big Band yhdessä ruotsalaisen Carling Familyn kanssa.

Yhdysvaltalaispianisti Mackenzie Melemed avaa vuoden 2022 Oulun Musiikkijuhlat

Vuoden 2017 Kansainvälisen Maj Lind -pianokilpailun voittanut yhdysvaltalaispianisti Mackenzie Melemed konsertoi vuoden 2022 Oulun Musiikkijuhlien avajaiskonsertissa. Madetojan salissa lauantaina 12.3. kuultavassa pianorestiaalissa Melemed muuttuu Sergei Rahmaninoviksi ja esittää Rahmaninovin New Yorkin Carnegie Hallissa 7.11.1942 viimeiseksi jääneen soolokonsertin konserttiohjelman kokonaisuudessaan. Bachin, Beethovenin ja Chopinin teoksilla täytetty ilta huipentuu venäläispianistin omiin virtuoosikappaleisiin.

Salaisuuksia RioLivessä

Oulun Musiikkijuhlien taiteellisen johtajan Jukka Perkon johtama Jukka Perko Early Birds Plays Secret Jazz -konsertti kuullaan tiistaina 15.3. RioLivessä. Perkon, basisti Eero Sepän ja rumpali Teppo Mäkysen muodostama jazztrio soittaa konsertissa Amerikan ikivihreitä, jotka eivät ole ”puhkisoitettuja” vaan pikemminkin päinvastoin tämä kolmikko kaivaa esiin suurelta yleisöltä melkeinpä salaisiksi jääneitä upeita sävelmiä.

Kansainvälisiä tähtiä festivaalin kamarisarjassa

Festivaalin kamarimusiikkisarjassa kuullaan neljä konserttia, joissa esiintyvät Oulun Musiikkijuhlien taiteellisen johtajan viulisti Elina Vähälän lisäksi viulisti Ara Gregorian, alttoviulisti Jennifer Stumm, sellisti Claudio Bohórquez, pianistit Vanessa Cunha, Mackenzie Melemed ja Mika Rännäli, mezzosopraano Virpi Räisänen sekä Oulu Sinfonian Kamarimuusikot. Lisäksi mukana ovat Soma Ensemble ja Voces-yhtye Raimo Paason johdolla. Kamarikonserttien ohjelmistossa kuullaan mm. Bernard Herrmannin Psycho-sarja jousikvartetille, Franz Schubertin pianotrio, Antonin Dvořákin jousikvintetto, John Adamsin Hallelujah Junction, George Crumbin Black Angels sekä Samuel Coleridge-Taylorin Nonetto. Ensimmäinen kamarikonsertti, Silver Screen Spell järjestetään keskiviikkona 16.3. Oulun Musiikkikeskuksen Tulindbergin salissa. Lauantaina 19.3. kamarimusiikkia kuullaan Musiikkikeskuksella kahdessa peräkkäisessä konsertissa. Ensimmäinen Immigrants-konsertti järjestetään Tulindbergin salissa klo 18, jonka jälkeen Madetojan salissa on vuorossa God Bless America klo 20. Kamarikonsertit päättää sunnuntaina 20.3. I Have a Dream Karjasillan kirkossa klo 17.

Star Wars – A New Hope -elokuvakonsertit Oulu Sinfonian kanssa

Vuoden 2022 Oulun Musiikkijuhlien merkkitapaus on Oulu Sinfonian kanssa yhteistuotantona toteutettavat Star Wars – A New Hope -elokuvan näytökset Madetojan salissa torstaina 17.3. ja perjantaina 18.3. Star Wars -saagan vaikutus populaarikulttuuriin on kiistaton. Sen tarinankerronta, hahmot, erikoistehosteet ja legendaarisen John Williamsin säveltämä musiikki ovat koskettaneet elokuvayleisöjä ympäri maailmaa jo yli 40 vuoden ajan. Williams on säveltänyt musiikin jokaiseen tähän mennessä ilmestyneeseen yhdeksään Star Wars -elokuvaan, joista ensimmäisenä, vuonna 1977 julkaistusta A New Hope -elokuvasta hän voitti Academy Award -palkinnon parhaasta alkuperäisestä elokuvamusiikista. A New Hope valittiin vuonna 2005 Amerikan Elokuvainstituutin toimesta kaikkien aikojen parhaaksi amerikkalaiseksi elokuvasävellykseksi. Elokuva esitetään Madetojan salissa suurelta valkokankaalta Oulu Sinfonian soittaessa John Williamsin musiikin livenä. Oulu Sinfoniaa johtaa kapellimestari Stefan Geiger.

Intergalaktinen jazzkonsertti ja 1920-luvun big band jazzia

Oulun Musiikkijuhlien Star Wars -elokuvakonserttien jatkot järjestetään Musiikkikeskuksen Ravintola Preludissa lauantaina 19.3., jossa kuullaan Star Wars -elokuvista tuttuja John Williamsin ajattomia elokuvasävellyksiä jazz-versioiksi sovitettuna. Tämän Suomessa harvoin kuullun jazzteemakonsertin sovituksista vastaa hiljattain oululaistunut pianisti Tuomas J. Turunen, joka on kasannut ympärilleen kokoonpanon Suomen ykkösrivin jazz-soittajia, jotka ovat tulleet tutuiksi muun muassa UMO Jazz Orchestran, Popedan ja Game Music Collectiven riveistä.

Sunnuntaina 20.3. Oulu All Star Big Band saa RioLivessä vieraakseen ruotsalaisen Carling Familyn. Perheen lahjakkuus kattaa kolme sukupolvea ja perheen kaikki jäsenet soittavat useita soittimia, tanssivat, laulavat ja ovat tuoneet klassista vaudevillen tyyliä tähän päivään. Vuodesta 2005 toiminut Oulu All Star Big Band on yksi Oulun Musiikkijuhlien vakiovieraista, ja tuo aina mukanaan jotain uutta ja erilaista. Oululaisten musiikkialan ammattilaisten kokoonpano on saavuttanut suuren suosion big band musiikin esiintuojana, rohkeasti musiikillisia rajoja rikkovana kokoonpanona ja uuden big band musiikin tuottajana.

Konsertti ma 14.3.2022 Jaakko Kuusiston muistolle

Helmikuussa menehtyneen entisen taiteellisen johtajan, Oulu Sinfonian taiteellisen partnerin ja pitkäaikaisen yhteistyökumppanin Jaakko Kuusiston muistoksi järjestetään myös ylimääräinen konsertti maanantaina 14.3. Madetojan salissa. Konserttiin on vapaa pääsy.

Oulu Sinfonian ja Kuusiston tiivis yhteistyö alkoi jo vuonna 2004. Vuosina 2005–2009 hän toimi Oulu Sinfonian päävierailijana, ja Kuusiston johdolla orkesteri toteutti ikimuistoisia ja monipuolisia konserttielämyksiä. Kuusiston viimeisimpänä orkesterilevytyksenä toteutui Ismo Alanko & Oulu Sinfonia: Kaiken maailman kehtolauluja, joka äänitettiin keväällä 2021. Viimeisenä konserttinaan hän johti Oulu Sinfonian Pjotr Tšaikovskin Pähkinänsärkijä-baletin konserttiversion, jossa mukana oli myös Madetojan musiikkilukion tyttökuoro.

Oulu Musiikkijuhlien taiteellisena johtajana Kuusisto aloitti ennen kevään 2013 festivaalia, ja siirsi vastuun uusille taiteellisille johtajille viime keväänä, yhdeksän festivaalin jälkeen. Kuusiston päämäärätietoisella ja valovoimaisella otteella festivaaleilla toteutettiin vuosi toisensa perään upeita konsertteja ja kunnianhimoisia projekteja, jotka toivat oululaisen yleisön eteen joukon huikean lahjakkaita kansainvälisiä ja kotimaisia artistivieraita.

Arkistojen Aarteita -esite on katsaus Oulun Musiikkijuhlien historiaan 

Oulun Musiikkijuhlat -kaupunkifestivaali on järjestetty vuosittain jo yli kolmenkymmenen vuoden ajan. Pyöreiden vuosien kunniaksi keräsimme kasaan materiaaleja ja uutisia festivaalin historian varrelta, ja julkaisimme viime syksynä sosiaalisen median kanavissamme sarjan lyhyitä katsauksia eri vuosien tapahtumiin.

Nyt kaikki nämä Arkistojen Aarteita -artikkelit on koottu yksiin kansiin pieneksi historiateokseksi, joka tarjoilee välähdyksiä Oulun Musiikkijuhlien konserttitarjonnasta ja visuaalisesta ilmeestä eri aikoina, viiden eri taiteellisen johtajan kehittäessä festivaalia eteenpäin. Sähköisen version historiaesitteestä voi ladata Oulun Musiikkijuhlien verkkosivuilta, ja painettu vihkonen on saatavissa Oulun Musiikkijuhlien tapahtumista.

Linkit

Arkistojen Aarteita: https://omj.fi/historialehti2022
OMJ 2022 Festivaaliesite: https://omj.fi/festivaaliesite2022 

OULUN MUSIIKKIJUHLAT 12.–27.3.2022

La 12.3.2022 klo 19, Avajaiskonsertti, RACHMANINOFF AT CARNEGIE HALL 1942, Madetojan sali
Mackenzie Melemed, piano
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/avajaiskonsertti-rachmaninoff-at-carnegie-hall-1942/ 
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/304765 

Su 13.3.2022 klo 17, CELENKA, Teatteri Rio
Eero Grundström, harmooni & laulu | Emmi Kujanpää, laulu & kantele | Jarkko Niemelä, trumpetti & laulu
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/celenka/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306065 

Ma 14.3.2022 klo 18, TUHKIMO-Lastenooppera, Valvesali
Ti 15.3.2022 klo 10 ja 12.30, TUHKIMO-Lastenooppera, Valvesali
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/tuhkimo-lastenoppeera/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306089 
https://www.ticketmaster.fi/event/306091
https://www.ticketmaster.fi/event/306093 

Ma 14.3.2022 klo 19, IN MEMORIAM JAAKKO KUUSISTO, Madetojan Sali
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/in-memoriam-jaakko-kuusisto/
Liput: Vapaa pääsy 

Ti 15.3.2022 klo 19, JUKKA PERKO EARLY BIRDS Plays Secret Jazz, RioLive
Jukka Perko, saksofonit | Teppo Mäkynen, rummut | Eero Seppä, basso
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/jukka-perko-early-birds-plays-secret-jazz/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/305443 

Ke 16.3.2022 klo 19, Kamarikonsertti I, SILVER SCREEN SPELL, Tulindbergin sali
Ara Gregorian, viulu | Elina Vähälä, viulu | Jennifer Stumm, alttoviulu | Claudio Bohorquez, sello | Vanessa Cunha, piano | Mika Rännäli, piano
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/kamarikonsertti-i-silver-screen-spell/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/304767 

To 17.3.2022 klo 19, STAR WARS - A New Hope, Madetojan sali
Pe 18.3.2022 klo 19, STAR WARS - A New Hope, Madetojan sali
Oulu Sinfonia | Stefan Geiger, kapellimestari
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/star-wars-a-new-hope/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/304739
https://www.ticketmaster.fi/event/304749 

 Pe 18.3.2022 klo 17, KAMARIMUSIIKIN MESTARIKURSSIEN LOPPUKONSERTTI, Ravintola Preludi
Kamarimusiikin mestarikurssien opiskelijat
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/kamarimusiikin-mestarikurssien-loppukonsertti/
Liput: Vapaa pääsy

La 19.3.2022 klo 18, Kamarikonsertti II, IMMIGRANTS, Tulindbergin sali
Michał Konopiński, klarinetti | Elina Vähälä, viulu | Ara Gregorian, viulu | Jennifer Stumm, alttoviulu | Emiliano Travasino, alttoviulu | Claudio Bohórquez, sello | Mackenzie Melemed, piano
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/kamarikonsertti-iiimmigrants/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/304773 

La 19.3.2022 klo 20, Kamarikonsertti III, GOD BLESS AMERICA, Madetojan sali
Vanessa Cunha, piano | Mika Rännäli, piano | Oulu Sinfonian kamarimuusikot | Soma Ensemble | Voces-yhtye | Raimo Paaso, kapellimestari
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/kamarikonsertti-iii-god-bless-america/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/304759 

La 19.3.2022 klo 21, TAHTIEN SOTA - Galaksienvälinen jazz-konsertti, Ravintola Preludi
Ville Vannemaa, saksofoni ja huilu | Kasperi Sarikoski, pasuuna | Tuomas J. Turunen, piano ja sovitukset | Juho Kivivuori, basso | Anssi Tirkkonen, rummut 
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/tahtien-sota-galaksienvalinen-jazz-konsertti/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306087  

Su 20.3.2022 klo 17, Kamarikonsertti IV, I HAVE A DREAM, Karjasillan kirkko
Virpi Räisänen, mezzosopraano | Elina Vähälä, viulu | Ara Gregorian, viulu | Jennifer Stumm, alttoviulu | Claudio Bohorquez, sello | Mackenzie Melemed, piano | Mika Rännäli, piano | Oulu Sinfonian kamarimuusikot
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/kamarikonsertti-iv-i-have-a-dream/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/304785 

Su 20.3.2022 klo 19, OASBB feat. CARLING FAMILY, RioLive
Oulu All Star Big Band | Max Carling, klarinetti, saksofoni, tanssi | Ulf Carling, laulu, trumpetti, rummut, tanssi | Nanna Carling, saksofoni, akrobatia | Aina Carling, banjo, laulu
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/oasbb-feat-carling-family/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306069 

Ma 21.3.2022 klo 19, Lenni-Kalle Taipale: VÄREJÄ KOSKETTIMILLA, RioLive
Lenni-Kalle Taipale, piano
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/lenni-kalle-taipale-vareja-koskettimilla-2/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306345 

Ti 22.3.2022 klo 19, ALICE CARRERI & OLLI ESTOLA QUARTET, RioLive
Alice Carreri, laulu | Janne Mikkonen, kitara | Jaakko Konttila, kontrabasso | Sami Leponiemi, saksofonit | Olli Estola, rummut
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/alice-carreri-olli-estola-quartet/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306071 

Ke 23.3.2022 klo 19, JAN LUNDGREN: A Tribute To Jan Johansson, RioLive
Jan Lundgren, piano | Mattias Svensson, basso | Oulu Sinfonian kamarimuusikot
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/jan-lundgren-a-tribute-to-jan-johansson/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306075 

To 24.3.2022 klo 18, ELLA JA KAVERIT KONSERTISSA, Madetojan sali
Lotta Kuusisto, Ella | Paavo Kerosuo, Opettaja | Timo Parvela, Kertoja | Maria Itkonen, kapellimestari | Oulu Sinfonia 
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/ella-ja-kaverit-konsertissa/ 
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/304743 

To 24.3.2022 klo 20, AKI RISSANEN TRIO, RioLive
Aki Rissanen, piano | Antti Lötjönen, basso | Teppo Mäkynen, rummut
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/aki-rissanen-trio/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306077 

Pe 25.3.2022 klo 10, ELLA JA KAVERIT KONSERTISSA – Koululaiskonsertti, Madetojan sali
Lotta Kuusisto, Ella | Paavo Kerosuo, Opettaja | Timo Parvela, Kertoja | Maria Itkonen, kapellimestari | Oulu Sinfonia 
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/ella-ja-kaverit-konsertissa-koululaiskonsertti/
Liput: info@omj.fi 

Pe 25.3.2022 klo 18, RYTMIMUSIIKIN MESTARIKURSSIEN LOPPUKONSERTTI, RioLive
Rytmimusiikin mestarikurssien opiskelijat
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/rytmimusiikin-mestarikurssien-loppukonsertti/
Liput: Vapaa pääsy

Pe 25.3.2022 klo 20, Lenni-Kalle Taipale & Kalle Torniainen: ELÄMÄMME BIISIT, RioLive
Maja Mannila, laulu | Ilmo Ylinärä, laulu | Jukka Perko, saksofoni | Kalle Torniainen, rummut | Lenni-Kalle Taipale, koskettimet | Kasperi Kallio, koskettimet | Timo Kämäräinen, kitara | Heikki Laine, basso
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/lenni-kalle-taipale-kalle-torniainen-elamamme-biisit/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306079 

La 26.3.2022 klo 19, LINDA FREDRIKSSON JUNIPER, RioLive
Linda Fredriksson, saksofonit | Tuomo Prättälä, koskettimet | Mikael Saastamoinen, basso | Olavi Louhivuori, rummut
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/linda-fredriksson-juniper/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306081  

Su 27.3.2022 klo 19, PEELA, RioLive
Johannes Granroth, kitara | Maja Mannila, laulu/koskettimet | Sami Leponiemi, saksofoni | Oliver Karttunen, basso | Mikko Antila, perkussiot | Severi Sorjonen, rummut
Lisätietoa: https://omj.fi/konsertit/peela/
Liput: https://www.ticketmaster.fi/event/306085 

Lipunmyynti: Ticketmaster Suomi kautta maan.

www.omj.fi 

Kommentoi