Seikkailulliselle musiikille omistettu Odysseus-festivaali muuttaa ensi kesänä uuteen ympäristöön Kulttuuritehdas Korjaamolle, jossa tapahtuma koetaan kaksipäiväisenä 19.–20.7. Tapahtuman ensimmäiset artistikiinnitykset on nyt julkistettu ja samalla alkaa ennakkolippujen myynti Tiketissä.
Helsingin kesän keskeisten musiikkitapahtumien joukkoon nopeasti noussut Odysseus-festivaali järjestetään vuonna 2024 ensi kertaa Kulttuuritehdas Korjaamolla 19.–20.7. Siellä tapahtuma levittäytyy kaikkiin Korjaamon sisätiloihin ja lisäksi sen tunnelmalliselle kesäpihalle. Myös ensimmäiset artistikiinnitykset ovat nyt julki. Korjaamolla nähdään Jenny Hvalin ja Håvard Voldenin muodostama norjalaisduo Lost Girls, uuden Monkey Mind -albuminsa materiaalia esittävä trumpetisti Verneri Pohjola kvartetteineen, hypnoottista improvisoitua musiikkia esittävä ruotsalais-australialainen Ghosted, australialainen kokeellisen musiikin edelläkävijä Oren Ambarchi, sekä vastikään uuden ylistetyn levynsä julkaissut Islaja. Lisää ohjelmajulkistuksia on luvassa piakkoin. Rajallinen määrä erikoishintaisia kahden päivän Super Early Bird -lippuja on nyt myynnissä Tiketin myyntipisteissä vuoden 2023 loppuun asti, tai niin pitkään kuin lippuja riittää.
"Odysseus-festivaalin luonteeseen kuuluvat muutos ja liike, ja uskon että muutto kuivalle maalle avaa meille lisää kaistaa keskittyä tapahtumin ydinsisältöön, eli erinomaisen ja monissa tapauksissa harvoin kuullun musiikin esittämiseen", toteaa tapahtuman taiteellinen johtaja Matti Nives. "Korjaamo paikkana viehättää, sillä lisäämällä toimiviin sisätiloihin tunnelmallisen Korjaamon kesäpihan tarjoamat mahdollisuudet, saamme aikaan kesäisen ja kaupunkilaisen tapahtumamiljöön, jossa sekä musiikin että yleisön on hyvä olla. Siirrymme innoissamme uutta kohti, ja haluamme samalla kiittää Lonnan saarta ensimmäisestä kolmesta Odysseus-vuodesta!"
Odysseus-festivaalin järjestäjänä toimii helsinkiläinen We Jazz, joka tunnetaan levymerkistään, talvisesta jazzfestivaalistaan ja levykaupastaan. Tapahtuma on ensimmäisinä vuosinaan saavuttanut kuulijoiden suosion seikkailullisen ohjelmansa ja "ihmisen kokoisen" tapahtumaympäristönsä ansiosta. Korjaamolle muuton myötä Odysseuksen kapasiteetti pysyy samassa suuruusluokassa eli noin tuhannessa päiväkävijässä vuonna 2024.
"Festivaalissa on tiettyä eksklusiivisuutta ja ylellisyyttä, mutta elitismi siltä onnellisesti puuttuu. Pienimuotoisuus viehättää."
– Rumba
"Odysseus Festival's programming is admirably non-hierarchical."
– The Wire
Odysseus-festivaali
Helsingissä 19.–20.7.2024
Instagram: @odysseusfestival
#odysseus2024
Liput: Tiketti
Julkistetut esiintyjät (A-Ö)
Ghosted (Oren Ambarchi, Johan Berthling, Andreas Werliin)
Islaja
Lost Girls (Jenny Hval & Håvard Volden)
Oren Ambarchi
Verneri Pohjola "Monkey Mind"
Lisää esiintyjiä julkistetaan myöhemmin.