Helmikuussa Hämeenlinnassa pyörähtää käyntiin Linnajazz-klubi-konserttisarja. Kevätkaudella keikkoja on tarjolla kerran kuussa kesäkuuhun asti ja syksyllä syyskuusta joulukuuhun.
Aivan uusi konsepti Linnajazz-klubi ei ole vaan kyseessä on kolmas toimintavuosi. Klubia järjestää Hämeenlinnan soitannollinen kerho.
- Hämeenlinnassa on järjestetty kesäisin Linnajazz-festivaalia jo vuodesta 1991. Hienon musiikkitapahtuman lisäksi olemme onnistuneet pyörittämään nyt useampana vuonna ympärivuotista konserttitoimintaa, sanoo Linnajazz-klubin isäntä Antti Mustakallio.
- Korkeatasoinen jazz- ja rytmimusiikki tavoittaa kaupungissa yhä laajempia yleisöjä, ja klubi-illoissa alkaa olla kivasti vakikävijöitä. Laadukas ohjelmisto vetää puoleensa väkeä myös muualta, Hämeenlinnan soitannollisen kerhon puheenjohtaja Sami Pekkola kertoo.
Talven ja kevään konserteissa esiintyvät rumpali Teppo Mäkysen The Stance Brothers -yhtye, Peela, Riitta Paakki Quartet, trumpetisti Mikko Karjalaisen kvintetti ja rumpali Thomas Törnroosin liidaama Thomas New Orleans. Klubi-iltojen konserttipaikaksi on vakiintunut Suistoklubi, joskin kesäkuussa Thomas New Orleans esiintyy Vanai-ravintolan terassilla.
- Olen tosi tyytyväinen ohjelmistoon. Mukana on ehtaa jazzia, vähän kokeilevampaa rytmimusiikkia, tiukkaa fuusiota ja hieman funkiakin. Haluamme tarjota yleisölle monipuolisen ohjelmiston huippumuusikoiden esittämänä, Antti Mustakallio toteaa.
Ennakkoliput Linnajazz-klubin iltoihin myy Lippu.fi. Loput liput ovat myynnissä ovella ennen konsertin alkua. Konsertti-iltoina myynnissä on myös kausikortti, jolla pääsee kaikkiin esityksiin.
Linnajazz-klubin järjestämiseen ovat tuellaan mahdollistaneet Hämeenlinnan kaupunki ja MES.
Lisätietoja: https://www.linnajazz.fi/linnajazz-klubi/
Kuva: Teppo Mäkynen © Johanna Hjorth