Siirry pääsisältöön

Legendaarisen The Count Basie Orchestran joulukonsertit Helsingissä ja Tampereella marraskuussa

entry-image

Legendaarinen The Count Basie Orchestra saapuu Suomeen marraskuussa. Tämä maailmankuulu orkesteri tuo maahamme ikimuistoisia joululauluja sisältävän ohjelmistonsa Helsingin Kulttuuritaloon 26.11. ja Tampere-taloon 27. marraskuuta. Konserttien liput maksavat alkaen 69,90 euroa, ja ne ovat jo myynnissä Lippu.fi:ssä.

The Count Basie Orchestraa pidetään yhtenä maailman merkittävimmistä jazzorkestereista. Pianisti ja orkesterinjohtaja William James "Count" Basie (1904–1984) perusti nimeään kantavan kokoonpanon vuonna 1935. Vuodesta 2013 alkaen The Count Basie Orchestraa on johtanut trumpetisti Scotty Barnhart.

The Count Basie Orchestra on yksi harvoista, jos ei jopa ainoa, jazzin ja swingin orkestereista, joka kiertää yhä maailmaa 30 vuotta alkuperäisen kapellimestarinsa kuoleman jälkeen. Samaan aikaan orkesteri kerää yhä mittavia huomionosoituksia ympäri maailman.

Vuonna 2018 esimerkiksi Downbeat-lehden lukijat nimesivät orkesterin maailman parhaaksi jazzorkesteriksi koko maailmassa. Samana vuonna The Count Basie Orchestra sai myös Grammy-ehdokkuuden All About That Basie -albumistaan, jossa vierailivat muiden muassa Stevie Wonder, Jon Faddis, Take 6 ja Kurt Elling.

Vuoden 2015 albumi, A Very Swingin’ Basie Christmas, nousi jazzlistojen ykköseksi eri puolilla maailman, ja vuonna 2020 orkesteri vietti 85-vuotisjuhlaansa.

Marraskuussa tämä huippuorkesteri saapuu jälleen Suomeen kaikkien suuren maailman musiikin ystävien iloksi kaikkien tuntemien kansainvälisten joululaulujen myötä.

Liput konsertteihin Lippu.fi:ssä: https://www.lippu.fi/artist/the-legendary-count-basie-orchestra 

www.thecountbasieorchestra.com

Konserttien tuotanto: Visual Media ja A Duuri

Kommentoi