Jazz City Turku ry panostaa tulevaan jazz-sukupolveen avaamalla nuorille ja lapsille oman jazzklubin aivan Turun ydinkeskustaan. Syksyn aikana nuoret pääsevät nauttimaan soittamisesta joka torstai-ilta klo 17-19 Turku Jazz Festivalin nuorisopalkinnolla tunnustetun Veikka Kajamiehen isännöimissä jameissa, ja klubilla järjestetään säännöllisesti myös kotimaisten huippumuusikoiden vetämiä workshopeja. Yhteistyöhön lähtevät mukaan myös Turun konservatorio ja Puolalanmäen lukio. Klubin tapahtumat ovat lähtökohtaisesti avoimia kaikille nuorille, aiempaa musiikkiharrastusta ei tarvita. Mukaan voi tulla vaikka vain kuuntelemaan musiikkia ja löhöilemään säkkituoleilla.
"Flame Jazz Club tarjoaa nuorille turvallisen ja kannustavan ympäristön tutustua jazzmusiikkiin sekä kuulijana että soittajana. Tarkoituksena on luoda matalan kynnyksen tila kaikille nuorille tulla altistumaan jazzille ja inspiroitumaan musiikista. Jazzkipinä ei välttämättä syty perinteisistä musiikkiopistoista tai korkeakouluista, vaan hedelmiä kantava prosessi syntyy usein spontaanin innostuksen ja kannustavan yhteisön myötä. Uuden klubin tavoitteena on inspiroida nuoria osallistumaan jazzin kiehtovaan maailmaan sekä lavalla että yleisön jäsenenä," visioi Jazz City Turku ry:n toiminnanjohtaja, jazzmuusikko Jussi Fredriksson.
Forum Korttelissa sijaitsevaan tilaan syntyy ainutlaatuinen, luovuutta ruokkiva tunnelma erityisesti graffititaiteilija eazy-o:n seinämaalauksen ja jazzfestivaalien vanhoista mainosbanderolleista tehtyjen sisustuselementtien ansiosta. Luonnollisesti klubilla on aina valmiina laadukkaat instrumentit kuten flyygeli, rummut, vahvistimet ja laulumikit.
Flame Jazz Club -nimeä kantavan tilan ja viereisen jazztoimiston yhteisiä syysavajaisia vietetään perjantaina 20. syyskuuta elävän musiikin, yllätysten ja pullakahvien merkeissä. Ovet aukeavat klo 12, tiedotustilaisuus järjestetään klo 15 ja trumpetisti Mikko Gunu Karjalainen isännöi syksyn ensimmäistä nuorten soittajien improvisaatio-työpajaa klo 17. Jazztilat löytyvät parhaiten saapumalla Forum Kortteliin sisälle Linnankadun puoleisesta ovesta.
Jazztoimisto avaa syksyyn uusilla aukioloajoilla aina keskiviikosta perjantaihin klo 12–16. Toimiston puolella voi poiketa levyostoksilla tai muuten vain juttelemassa jazzista ja tulevista konserteista.