Kansi Auki Piano Jazz Festival on Iiro Rantalan panos kulttuurituontiin ja jazzmusiikin tarjonnan lisäämiseen Suomessa. Festivaalin vieraat ovat kansainvälisesti tunnustettuja artisteja, joiden kiertueet eivät ole vielä ulottuneet huomiota herättävästi Suomeen. Pieni tapahtuma, intiimi konserttisali ja yhdessä hengittävä yleisö tarjoavat vieraille suurten salien, yleisömassojen ja ruhtinaallisten palkkioiden sijaan mahdollisuuden hengähtämiseen oman taiteensa äärellä. Nämä artistit tapaavat kuulijansa ja toisensa yleensä suurilla festivaaleilla tai suurten järjestäjien isoissa halleissa. Kansi Auki on jotain muuta. Se on huomavaisuutta, kunnioitusta ja aitoa kiinnostusta. Se on kuin romanttinen illallinen kynttilän valossa. Kansi Auki –festivaalilla on kuuma ja intensiivinen rakkaussuhde musiikkiin.
Kolmannen kerran järjestettävä Kansi Auki –festivaalin esiintyjinä kuulemme suomalaisten muusikkojen lisäksi vieraita Ruotsista, Yhdysvalloista ja Italiasta. Ohjelmasta löytyvät mm. Bobo Stenson (SWE), Craig Taborn (USA), Stefano Bollani (ITA), Joonas Haavisto Trio ja Kari Ikonen trio. Konsertteja edeltävät luennot käsittelevät tänä vuonna jazzpianon osaajia, elämää ja kokemuksia. Kolmena iltana tarjoillaan luento, kahden artistin konsertti Kapsäkin teatterisalissa sekä klubikonsertti ravintola Allotriassa. Festivaalin päättää neljäntenä päivänä ilmaiskonsertti lapsille ja heidän seuralaisilleen.
Torstai 14.11.
Musiikkiteatteri Kapsäkki
Teatterisali: Bobo Stenson (SWE) ja Iiro Rantala.
Allotrian klubi: Claes Andersson ja Pentti Mutikainen.
Perjantai 15.11.
Musiikkiteatteri Kapsäkki
Teatterisali: Kari Ikonen Trio ja Craig Taborn (USA)
Allotrian klubi: Veijo Midi
Lauantai 16.11.
Musiikkiteatteri Kapsäkki
Teatterisali: Joonas Haavisto Trio ja Stefano Bollani (ITA)
Allotrian klubi: Antti Ohenoja Trio
Sunnuntai 17.11.
Musiikkiteatteri Kapsäkki
Teatterisali: Lastenkonsertti: Iiro Rantala ystävineen