Neljättä kertaa järjestettävä taidemusiikkifestivaali soi klassisesti, jazzahtaen 24.–27.8.2023, ja näyttää elokuvan aiheesta: ”miltä ruoka kuulostaisi sen ollessa musiikkia”.
Kumaus-festivaali soi ja näkyy Lappeenrannassa perinteisesti elokuun viimeisenä viikonloppuna 24.–27.8.2023. Festivaali ottaa varaslähdön viime vuoden tapaan ”Leffaetkoilla” Kulttuuritila Nuijamiehessä, missä nähdään brittiohjaaja Peter Stricklandin hersyvän absurdi Flux Gourmet -elokuva ruokaäänitaiteesta.
Festivaali pääsee kunnolla vauhtiin seuraavana päivänä, kun nimekäs taiteilijakaarti on kokonaisuudessaan irti avajaiskonsertissa Osa I, Kulttuuritila Nuijamiehessä. Ihastusta herättänyttä ja maanlaajuisesti uniikkia sokkokonserttikonseptia pääsee tässäkin festivaalissa kokemaan kolmena päivänä, kun konserteissa Osa I, Osa II & Osa III yleisö jätetään taiteellisen työryhmän hellään huomaan konserttiohjelman paljastuessa vasta konsertin edetessä. Osa III:ssa kuullaan maailman kantaesitys Veli Kujalan uudesta teoksesta Dancespheres harmonikalle, kontrabassolle ja lyömäsoittimille.
Lauantai-illan pääkonserttiin saapuu vierailjaksi suomijazzin legenda, vibrafonisti Arttu Takalo yhdessä suomalais-virolaisen jazzlaulaja Kadi Vijan kanssa.
Perjantain konsertin jatkot vietetään rennosti Nuijamiehen aulassa mieluista juomaa siemaillen, ja lauantaina Kumaus kuuluu ja näkyy niin Sataman valoissa kuin myöhäisillan tunnelmallisessa kirkkokonsertissa Lappeen Marian kirkossa klo 21.30.
Liput konsertteihin myy liveto.io ja Nuijakahvila. Osaan konserteista vapaa pääsy.
Kumaus-festivaalin 2023 mahdollistavat Suomen Kulttuurirahaston Etelä-Karjalan rahasto, Karjalan Kulttuurirahasto, Taiteen edistämiskeskus, Lappeentanta Events & OP Etelä-Karjala.