Puupuhallinduo NoSax NoClar on ihastuttanut kuulijoita ympäri Eurooppaa syvällä soundillaan ja saumattomalla yhteispelillään. Etnosoi!-festivaalilla syksyllä 2023 konsertoinut ranskalainen kaksikko on taiteilijaresidenssissä Suomessa 20.-26.7. ja esiintyy Helsingissä, Seinäjoella ja Raahen Rantajatseilla.
Duon nimi sen jo kertoo, miten tehdä enemmän vähemmällä? Onko duo vain saksofonin ja klarinetin välistä dialogia? Miten mennä pidemmälle? Miten herättää huomiota kahden henkäyksen voimalla?
Bastien Weeger ja Julien Stella ovat löytäneet projektinsa kautta kaavan, jonka kaikkia ulottuvuuksia he eivät olleet osanneet aavistaakaan. Jokainen kappale, jokainen ohjelmisto on heille mahdollisuus tutkia dialogin taidetta duona. NoSax NoClar löytää kaikesta tekosyitä etsiä uusia tapoja soittaa instrumenttejaan (klarinetti, bassoklarinetti, altto- ja sopraanosaksofoni). Tekstuurien leikki, mutta erityisesti rytmit, ovat keskeisessä roolissa. He soittavat taiturillisen pelottomasti, saaden yleisön melkein unohtamaan, että heitä on vain kaksi soittamassa.
NoSax NoClar valittiin arvostettuun Jazz Migration -kiertueohjemaan 2019 ja sen jälkeen duo on julkaissut kolme albumia Yolk-levymerkillä, Kahmsïn (2020), Rëd Sisters (2021) ja No Dåhïss (2023).
Julien Stella klarinetti, bassoklarinetti, säv.
Bastien Weeger alto- ja sopraanosaksofoni, klarinetti, säv.
NoSax NoClar / taiteilijaresidenssi Suomessa 20.-26.7.2025
Ma 21.7. klo 19 Helsinki, Hakasalmen Huvila / jaZZanti
Ti 22.7. klo 18 Seinäjoki, picnic-konsertti / Jazzoikoon!
Raahen Rantajatsit
To 24.7. klo 17 Ruukin Kreivinsaari
Pe 25.7. klo 14 Raahen kirjasto, taiteilijatapaaminen
La 26.7. klo 18:30 Raahen Teatterin kesälava
Kiertueen tuotanto: Vapaat äänet & Aux heures d’été
Artists in Residence – Sounds of Europe: Co-funded by the European Union
Kiertueen tuki: Oulu 2026 – Euroopan Kulttuuripääkaupunki, AJC
Yhteistyökumppani: Etnosoi!
NoSax NoClar (c) Jeff Rabillon