Siirry pääsisältöön

Karnaattisen musiikin mestari Shashank Subramanyam konsertoi Helsingissä 22. lokakuuta

entry-image

Eteläintialaisen karnaattisen musiikin tähti, huilisti Shashank Subramanyam konsertoi lokakuussa Helsingissä. Balderin salissa sunnuntaina 22.10. kuultava esitys on osa Helsinki Jazz ry:n jaZZanti-konserttisarjaa ja Etnosoi!-festivaalia.

Tämän hetken kenties merkittävin karnaattisen musiikin instrumentalisti Shashank Subramanyam esiintyy Helsingissä Balderin salissa 22. lokakuuta. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun Shashank Subramanyam esiintyy Suomessa karnaattisen musiikin, eli eteläistä intialaisen klassisen musiikin perinnettä edustavan ohjelmiston kanssa. Mestarihuilistin kanssa konsertissa esiintyy perkussionisti, mridangam-soittimen taitaja Hariharan Sundarraman.

Shashank Subramanyam on arvostettu muusikko sekä eteläintialaisen venu-huilun mestari. Jo 6-vuotiaana ihmelapsena uransa aloittanut Shashank on yli 30-vuotisen uransa aikana esiintynyt ympäri maailmaa sekä julkaissut yli 70 albumia. Mittavan artistinuransa lisäksi Shashank on tehnyt uraauurtavaa työtä venu-huilun soiton kehittäjänä ja uudistajana. Shashankin karnaattisen musiikin opettajat olivat laulajia, ja hänen soittotekniikkansa mahdollistaa hänen sointi- ja idearikkaan, ihmisääneen pohjaavan ilmaisunsa.

Shashankin kanssa soittaa nuoren polven taidokas mridangamin soittaja Hariharan Sundarraman, jonka guruna on yksi tämän hetken merkittävimmistä mridangamin soittajista Patri Satish Kumar. Hariharan soitti Shantala Subramanyamin triossa, kun he vierailivat Suomessa tämän vuoden maaliskuussa.

Monipuolisena ja ennakkoluulottomana muusikkona tunnettu Shashank on perinteisen karnaattisen musiikin lisäksi tehnyt paljon yhteistyötä niin hindustanilaisten muusikoiden kuin länsimaisten jazzmuusikoidenkin kanssa sekä esiintynyt sinfoniaorkesterien solistina. Hänet on myös nähty Turun musiikkijuhlilla vuonna 2013, jolloin hän kantaesitti suomalaisten nykysäveltäjien eturiviin kuuluvan Eero Hämeenniemen teoksen yhdessä Meta4-kvartetin ja Sai Giridharian kanssa. Viime uudenvuodenaattona hän esiintyi täydessä Musiikkitalossa Helsingin barokkiorkesterin Les Indes Galantes -juhlakonsertin solistina yhdessä mridangamin soittaja Parupalli Phalgunin kanssa, esittäen Suomen kantaesityksenä Eero Hämeenniemen sävellyksen "Sprezzatura".

Konsertissa kuultava karnaattinen musiikki edustaa intialaisen klassisen musiikin eteläistä traditiota. Pohjoisintialaisesta hindustânî-musiikista poiketen karnaattinen musiikki on pitkään saanut kehittyä vaikka voimakkaita ulkoisia vaikutteita, kun taas maan pohjoisessa hindustânî-musiikissa kuuluvat persialaiset ja arabialaiset kulttuurivaikutteet. Karnaattisen musiikin keskiössä ovat râgat, eräänlaiset melodiset aihiot, joiden pohjalta voidaan laatia lukematon määrä erilaisia melodioita. Musiikin rytmiä taas jäsentävät toistuvat metriset rakenteet, tâlat.

Tapahtumaa järjestävä Helsinki Jazz ry:n Sakari Puhakka sai kipinän karnaattiseen musiikkiin jo 1990-luvulla, kun Etelä-Intian kiertomatka suuntautui myös karnaattisen musiikkikulttuurin pääkaupunkina tunnettuun Chennaihin. "Siitä lähtien olen vieraillut useasti Chennaissa Marghazi-festivaalilla", hän kertoo. "Tämän hetken venu-huilisteista suosikkini on Shashank Subramanyam, jonka konserteissa olen käynyt jo pitkään. Olen myös ystävystynyt hänen kanssaan, ja kun sain tiedon, että hän on tulossa Englantiin esiintymään, päätin järjestää hänelle konsertin myös Suomeen – ja ensi kertaa perinteisenä karnaattisena konserttina!"

Shashank Subramanyam – karnaattisen musiikin huippukonsertti

Pe 22.10.2023 klo 17 Helsinki, Balderin sali
Liput 30 / 25 / 15 € Helsinki Jazz ry:n sivuilta
Konsertin kesto n. 2 tuntia, ei väliaikaa

Shashank Subramanyam: venu-huilut
Hariharan Sundarraman: mridangam

shashank.org
helsinkijazz.fi

Konserttia tukevat Helsingin kaupunki, Svenska Kulturfonden, Musiikki Suomi LIVE (Musiikin edistämissäätiö) ja Taiteen edistämiskeskus.

Kommentoi