Oulun Musiikkijuhlien ja Jumpru Pubin yhteistyönä järjestämä Jazzpatio täyttää 10 vuotta, ja luvassa on myös 10 konserttia. Kesä onkin täynnä syitä juhlia!
Vuonna 2016 aloitettu maksuttomien kesäkonserttien sarja tarjoaa tapansa mukaan laajan kattauksen pohjoista ja suomalaista jazzia, niin laulettua kuin instrumentiaalikin. Lisäksi mukaan mahtuu kaksi tribuuttia jazzlegendoille. Artistit on valittu entiseen tapaan avoimen haun kautta.
KESÄN ALOITTAA rumpali Arttu Huopaisen johtama South-East Corner, uuden polven suomalainen jazzyhtye, jonka musiikissa yhdistyvät jazzperinne, melodisuus ja vapaa improvisaatio. Oululainen Alisa Raike & The DisAssociates yhdistää jazzia, neo-soulia ja omia sävellyksiä yllätyksellisellä ja modernilla otteella. Veera Aliska Quintet puolestaan esittää laulaja Veera Aliskan omia kappaleita ja jazzklassikoita yhdistellen modernia soundia ja perinteisen jazzlaulun henkeä.
HEINÄKUUSSA NAUTITAAN neljästä yhtyeestä. Anno 22 on jyväskyläläinen nuoren polven jazzyhtye, jonka musiikissa yhdistyvät pohjoismainen nykyjazz, akustiset äänimaisemat ja elektroniset elementit. Oululaislähtöinen Sivutuuli puolestaan esittää jäsentensä säveltämää melodista nykyjazzia, jossa herkkä vuorovaikutus ja groovaava komppi kohtaavat. Sir Garrison ammentaa inspiraationsa luonnosta ja keskinäisestä kuuntelusta, ja sen intiimi sekä lämmin soundi syvästi yhteydessä ympäristöönsä. Kuun lopuksi kunnioitetaan Michael Breckeriä, yhtä modernin tenorisaksofonin suurnimistä. Kansainvälisen huippukokoonpanon tribuuttikonsertissa keskiössä ovat Breckerin soololevyt edustaen modernia jazzia parhaimmillaan.
ELOKUUN ILLAT Jazzpatiolla starttaa Kanvas yhdistäen jazzia, poppia, runollisia tekstejä ja herkkää improvisaatiota koskettavaan ja rytmikkääseen soundiin. Oululainen Nordic View puolestaan nivoo jazzia, rockia, klassista ja maailmanmusiikkia melodiseksi kokonaisuudeksi, jota inspiroivat pohjoisen luonto ja vahva improvisaatio. Jazzpation juhlavuosi huipentuu, kun lavalle nousee About Coltrane Quartet 100, joka kunnioittaa legendaarisen John Coltranen 100-vuotisjuhlavuotta energisillä ja persoonallisilla tulkinnoilla tämän harvemmin kuulluista sävellyksistä.
Oulun Musiikkijuhlien toimitusjohtaja Elena Mîndru-Turunen kuvailee alkavaa juhlakautta:
“OMJ x Jumpru Jazzpatio -sarja täyttää tänä kesänä jo kymmenen vuotta – ja tuntuu, että vasta päästiin vauhtiin. Kymmenen kesää, kymmeniä kokoonpanoja ja satoja hetkiä, joissa jazz on elänyt, hengittänyt ja yllättänyt Jumprun terassilla Oulun kesäillassa.
Tämä sarja on meille ennen kaikkea kohtaamisen paikka: muusikoille mahdollisuus kasvaa ja kokeilla, yleisölle mahdollisuus löytää uutta – ja joskus myös itsensä yllättää. Maksuttomat konsertit ovat tuoneet jazzin lähelle ihmisiä tavalla, joka on ollut aidosti merkityksellinen Oulun kulttuurielämälle.
Vuoden 2026 juhlakausi, suomalaisen jazzin 100-vuotisjuhlavuonna, tuntuu erityisen vahvalta hetkeltä katsoa sekä taakse että eteenpäin. Ohjelmistossa kuuluu suomalaisen jazzin monimuotoisuus, oululaiset ja oululaislähtöiset tekijät, sekä kansainväliset vieraat – ja ennen kaikkea se yhteistyön energia, joka on kantanut tätä sarjaa alusta asti.
Jazz elää hetkessä, ja juuri siksi tämä sarja on niin tärkeä: jokainen ilta on ainutkertainen, ja Jumprun terassi muuttuu joka viikko uudeksi maailmaksi.”
Vapaapääsyisten jazzkonserttien sarja OMJ x Jumpru Jazzpatio järjestetään Jumpru Pubin patiolla tiistaisin 16.6.-11.8. sekä torstaina 13.8. Konsertit alkavat klo 21 ja niiden ikäraja on 20 vuotta.
Tutustu ohjelmistoon ja kokoonpanoihin: omj.fi
