Loppuunmyydyille katsomoille Suomessa esiintynyt maailmankuulu lauluyhtye New York Voices saapuu konsertoimaan Helsinkiin joulukuussa. Tämä ainutkertaisista tulkinnoistaan ja taiturimaisesta laulustaan tunnetuksi tullut yhtye nähdään joulukonsertissaan Johanneksen kirkossa sunnuntaina 17. joulukuuta.
Grammy-palkittu New York Voices on nähty Suomessa useana kertana aiemminkin, aina suuren suosion saattelemana. Nyt yhtye tuo Suomeen tunnelmallisen jouluohjelmistonsa, jota se tulkitsee jazzin, R&B:n ja popin rytmein.
Tämän vuonna 1987 perustetun lauluyhtyeen muodostavat tenori Darmon Meade ja baritoni Peter Eldridge sekä sopraanot Lauren Kinhan ja Kim Nazarian. Yhtye on julkaissut kymmen albumia ja ollut myös vieraana lukemattomien artistien konserteissa ja levytyksissä.
New York Voices on tullut tunnetuksi myös laajasta jazzlaulun opetustoiminnastaan, jota sen jäsenet harjoittavat perinteisesti kesäkurssillaan. Yhtyeen laulajilla on myös lukuisia omia projekteja, kuten sooloesiintymisiä ja musiikintekoa. Yhdessä he ovat kuitenkin omimmillaan ja muodostavat yhden maailman tämän hetken parhaista lauluyhtyeistä.
New York Voices: newyorkvoices.com
Konsertin järjestäjä: Loud'n Live Promotions Oy
