Siirry pääsisältöön

Etnosoi! irroittelee uudella musiikilla & perinteiden skaalalla

entry-image

Festivaali pidetään jo 35. kertaa.

Marraskuun alku on maailmanmusiikin juhlaa, kun Etnosoi!-festivaali vierailee  4.-13.11. eri puolilla Helsinkiä ja Espoossa. Ohjelmisto on ylitsevuotava kattaus uutta musiikkia sekä perinteitä ja kulttuureja. Muusikoita kuullaan 10 eri maasta. Tämän vuoden festivaali on järjestyksessään jo 35.

Festivaalilla juhlitaan kolmen eri levyn julkistusta: Helsinki Yiddish Cabaret:n mielenkiintoiseen tutkimushankkeeseen pohjautuva levy, Juha Kujanpää Ensemblessä rivit ovat uudistuneet viuluista puhaltimiin, Heiskanen Bayat Baharat on puolestaan debyyttilevyn innostuksessa. Lisäksi vihdoin Helsingissä nähtävä Lalala Napoli on kolmannen levynsä julkaisukiertueella. Ennen Lalala Napolin konserttia Savoy-teatterissa koetaan jännittävä hetki, kun Eläköön Folk! -gaalan Risteys-palkinto jaetaan.

Filosofian tohtori, dosentti Simo Muir Koko maailma olkoon isänmaa! Musiikkiteollisuuden diasporat ja niiden suomalaiset kytkökset -tutkimushankkeesta kommentoi tulevaa Helsinki Yiddish Cabaret -konserttia seuraavin sanoin:

“Odotamme jännityksellä, miten yleisö reagoi näihin jiddishinkielisiin lauluihin, jotka kuvaavat helsinkiläistä elämää, mainiten nimeltä katuja ja paikkoja. Erityisen hieno ja koskettava on mielestäni Kampin Narinkkatoria kuvaava laulu vuodelta 1929. Levy on monen vuoden työn tulos ja on upeaa, että se vihdoin ilmestyy. On hienoa että nämä yli puoli vuosisataa unohduksissa olleet Jac Weinsteinin laulut tulevat kuulluksi uudelleen. Laulut kertovat mielenkiintoista tarinaa Helsingin juutalaisen yhteisön vaiheista.”

Festivaali avataan rennoissa ravintolatunnelmissa DJ Magic Samin sekä senegalilaisen Eve Crazyn voimin. Suomalais-ugrilaisuus on puolestaan herättänyt etukäteen runsaasti kiinnostusta yleisössä. Karjalasta kolttien maille -konsertissa kuullaan karjalaisten ja kolttien perinteiden yhdistäviä tekijöitä. Perjantain 11.11. konsertti-illan avaavassa Merlyn Driverin soolokeikan musiikissa soi luonto.

Etnosoi!-seminaarissa pureudutaan naistematiikkaan World Wide Women -projektin merkeissä. Päivä jatkuu luontevasti ensimmäistä kertaa Suomessa kuultavan Svetlana Spajić Groupin konsertilla.

Festivaali päättyy lasten riemuun isänpäivänä kun Malmitalossa on Lasten Etnosoi!

PE 4.1. Tanner: DJ Magic Sam + Eve Crazy (SN)
MA 7.11. Aleksanterin teatteri: Helsinki Yiddish Cabaret -levynjulkaisukonsertti (US/LV/FI)
TI 8.11. Savoy-teatteri: Lalala Napoli (FR) + Risteys-palkinnon jako
KE 9.11. Sellosali: DJ Palmu + Juha Kujanpää Ensemble -levynjulkaisukonserttiyhteistyössä Sellosalin kanssa
TO 10.11. Vuotalo: Karjalasta kolttien maille yhteistyössä Vuotalon kanssa
PE 11.11. Kalliosali: Merlyn Driver (UK) + Heiskanen Bayatz Baharat -levynjulkaisukonsertti (FI/CL/IQ/SY)
LA 12.11. Kalliosali: Etnosoi!-seminaari: World Wide Women
LA 12.11. Kalliosali: Svetlana Spajić Group (RS) MOST-projektiyhteistyössä
SU 13.11. Malmitalo: Lasten Etnosoi! yhteistyössä Malmitalon kanssa

Festivaalin virallisena olohuoneena toimii Lloyd’s Cafe Pengerkadulla, Kalliosalin läheisyydessä.

Tarkennukset ja lisäykset mahdollisia, Etnosoi!-festivaali pidättää oikeudet ohjelmamuutoksiin.

Lähes kaikki konsertit ovat jo myynnissä osoitteessa www.lippu.fi

Etnosoi!:n järjestää Maailman musiikin keskus.

twitter.com/EtnosoiFestival
facebook.com/Etnosoifestival
instagram.com/etnosoi/
etnosoi.fi

Svetlana Spajić Group © N. Mersnik

Kommentoi