Siirry pääsisältöön

12 uutta nimeä Pori Jazzin pääkonserttien ohjelmaan

entry-image

Pori Jazzin pääkonserttien ohjelma täydentyy tusinalla rytmimusiikin vahvoja nimiä.

Yhdysvaltalaiset kitaristit Al Di Meola ja Devon Allman ovat kesän Pori Jazzin uusia kiinnityksiä. Al Di Meola on jättänyt vahvan jäljen jazzin, rockin ja maailmanmusiikin fuusioon. Hänet tunnetaan myös yhteistyöstä John McLaughlinin ja Paco de Lucian kanssa. Tämä kolmesta huippukitaristista koostuva trio teki maailmankiertueita ja suosittuja levyjä, jotka toivat uuden kuulijakunnan erityisesti flamenco-jazzille. Ensimmäistä kertaa Pori Jazziin saapuvan mestarikitaristin kokoonpano esiintyy nimellä Al Di Meola: The Electric Years.

The Devon Allman Project kantaa kunnialla Southern rockin parhaita perinteitä yhdistelemällä tyylikkäästi eri musiikkigenrejä ja hallitsemalla Allman Brothersin perinteelle tunnusomaisen jammailun. Kitaristi Devon Allmanilla on vahva kiinnitys tähän musiikkiin jo perheensä kautta. Devonin isä oli muusikko ja laulaja/lauluntekijä Gregg Allman. Myös Devon Allmania kuullaan ensikertaa Porissa.

Kirjurinluodossa esiintyvät myös saksofonistit Joshua Redman ja Nubya Garcia yhtyeineen. Joshua Redman kuuluu jazzin tämän hetken arvostetuimpiin saksofonisteihin. Hänellä on omia albumeja jo 16, joista viimeisin on Blue Noten viime syksyn julkaisu Where Are We -levy yhteistyössä yhdysvaltalaisen laulaja Gabriella Cavassan kanssa. Tämän albumin materiaalia kuullaan heinäkuussa Porissa.

Saksofonisti Nubya Garcia on noussut nopeasti brittijazzin kärkijoukkoon. Hänen musiikilliset juurensa ovat kiinni jazzin perinteessä, mutta Nubya Garcian monikulttuurinen taustansa tuo musiikkiin omat mausteensa. Hänen konserttejaan on äänitetty muun muassa Royal Albert Hallissa Lontoossa.

Kirjurinluodossa kuullaan lisäksi neljää erityyppistä pianistia. Brasilialaisen Amaro Freitasin musiikki on afrobrasilialaista jazzia, jossa voi kuulla elementtejä myös sambasta. Kuubalaistaustaisen Harold López-Nussan pianismi hyödyntää synnyinmaansa rikasta musiikkitraditiota. Samoin tekee armenialaistaustainen Tigran Hamasyan, joka yhdistää soitossaan amerikkalaisen jazztradition armenialaiseen kansanmusiikkiin. Englantilainen pianisti ja laulaja Fabiana Palladinon musiikki on lähellä soulia ja legendaarisia Motown-tuotantoja.

Yhdysvaltalaisella soul/funk -musiikilla on vahva edustus Porissa. Los Angelesista tulee Scary Pockets -yhtye, joka tekee uusia funk-versioita vanhoista hiteistä. Funkahtavaa uusiokäsittelyä ovat saaneet muun muassa Policen, Beatlesin ja Guns N´ Rosesin kappaleet. Newyorkilaiset Adi Oasis ja INIKO yhdistävät r&b-musiikkia, modernia soulia ja funkia.

Englantilaisen saksofonisti ja laulaja Alabaster DePlumen musiikissa yhdistellään spirituaalista jazzia, brittiläistä folkia ja afrobeatia. Hän on myös beat-runoilija, joka kuuluu kappaleiden sanoituksissa ja konserttien juonnoissa.

Pori Jazz 2024 -festivaalin liput ovat myynnissä 
Ticketmasterin kanavissa kautta maan.
 
Hinnat 31.5. asti:

PÄIVÄLIPPU alkaen 105 €
2 PÄIVÄN LIPPU alkaen 169 €
3 PÄIVÄN LIPPU alkaen 220 €

SATAKUNNAN KANSA LOUNGE alkaen 149 €
PORI JAZZ VIP alkaen 258 €

www.porijazz.fi

Kuvassa Nubya Garcia

Kommentoi