Festivaali alkaa ja päättyy Porvoon Taidehallissa, jossa musiikista voi nauttia VOI VELJET! Antti & Jukka Korkeila ja Matti, Paavo & Tarmo Paunu -taidenäyttelyä ihaillessa. Torstaina 26.9. festivaalin avaa Pauli Lyytisen soolokonsertti joka yhdistelee kiehtovasti luonnonääniä akustisiin instrumentteihin luoden kokonaisia musiikillisia maailmoja. Sunnuntain päätöskonsertissa puolestaan toteutetaan yhteistyöproduktio Avanti! -kamariorkesterin kanssa, jossa kuullaan Panu Savolaisen festivaalia varten luomaa teosta. Konsertissa liikutaan rohkeasti niin jazzin, klassisen musiikin kuin suomalaisen iskelmänkin maaperällä. Lauantain Taidehallilla kuullaan maineikasta suomalaisen jazzkentän konkaria, Seppo Kantosta triona.
Perjantaina Vanha 123:ssa kuullaan uuden Suomen Jazzliiton Taimipalkinnon voittanutta Joonatan Henriksson Quintettiä, sekä nimekkäistä muusikoista koostuvaa saksalais-amerikkalais-suomalaista naiskvintettiä Expandia. Ilta päättyy suomalaisen musiikkitaivaan aallonharjalla ratsastavaan Arppaan!
Lauantaipäivä alkaa festivaalin ilomielisellä uutuustapahtumalla Jazz+Ping Pong /w Born2Bingo, johon kutsutaan yleisöä vauvasta vaariin rentoon berliinihenkiseen iltapäivän viettoon. Tapahtumassa seurataan jazzmuusikoiden Valtteri Pöyhösenn, Riitta Paakin, Rafa Postelin sekä Rocka Merilahden mittelöintiä tanskalaisen urkuduo -Born2Bingon tahtiin. Pelit ratkaisevat kuka kulloinkin pääsee bändiin mukaan lavalle. Yleisöllä on mahdollisuus nauttia baarin antimista, pelata pelejä Vanhan Pantterin tunnelmallisessa ympäristössä.
Vanha 123:n lauantai-illan kattauksessa kuullaan tanskalais-virolaista Karmen Roivassepp Quartettia sekä maailmalla uraa luovaa Lampen-duoa. Lauantai-illan päättää tanssittavissa tunnelmissa uunituoreen levyn julkaissut kulttibändi Dalindéo, sekä Dj Bunuel. Sunnuntaipäivä alkaa lastenkonsertilla Henna ja Supersankarit ja festivaali päättyy ainutlaatuiseen yhteistyöprojektiin Porvoo Jazz Festival x Avanti & Panu Savolainen.
Liput biletti.fi, sekä Kulttuuritalo Grandin lipunmyyntipiste.
Pauli Lyytinen, kuva © Tero Ahonen