Siirry pääsisältöön

Mr Fonebone

Yhtye
Mr Fonebone

Pasunisti Antti Rissasen luotsaama Mr Fonebone -yhtye perustettiin vuonna 1994. Se on yksi harvoista yli kymmenen vuotta yhtäjaksoisesti toimineista suomalaisista jazz-yhtyeistä, josta onkin kehittynyt alansa ikoni. Mr Fonebone on vuosien saatossa yhteen hitsautunut, innovatiivinen bändi, jonka kaikki jäsenet ovat ansioituneita jazz-muusikkoja ja jokaisella on myös alan musiikin maisterin pätevyys. Yhtyeen muusikot ovat vapaita taiteilijoita, jotka vaikuttavat kukin monissa muissakin yhtyeissä.

Mr Fonebone on esiintynyt vuosien varrella useissa suomalaisissa jazztapahtumissa sekä myös ulkomailla, kuten muun muassa USA:ssa, Islannissa ja Saksassa. Yhtye on myös opettanut useilla festivaaleilla, mm. Lieksan vaskiviikolla.

Yhtyeen ensimmäinen levy Mr Fonebone ilmestyi vuonna 1997. Sen äänitti Yleisradio ja se julkaistiin omakustanteena. Toinen levy, Mr Fonebone Live, äänitettiin vuonna 1999, jossa vierailevana solistina soitti kanadalainen trumpetisti Ingrid Jensen. Tämäkin levy tuotettiin omakustanteena ja sen jakelijana toimii Texicalli Records. Uusin levy ”Hit&run” julkaistiin maaliskuussa 2007.

Mr Fonebonen musiikilliset juuret ovat 60-luvun energisessä jazzissa. Vapaalla ilmaisulla ja vaikutteilla suomalaisesta kansanmusiikista yhtye luo omaa pohjoismaista linjaansa. Bändin ohjelmisto on värikäs cocktail neljän toisistaan erottuvan säveltäjän musiikkia. Yhtyeen itsensä säveltämä ohjelmisto sisältää kaikkiaan yli 90 kappaletta.