MUSIIKIN ILMAISUVOIMASTA

entry-image

Monipuolinen ja ilmaisuvoimastaan kuulu saksofonisti Jorma Tapio pohtii uudessa Jazzpresso-tekstissä oman soundin merkitystä.

Teksti: Jorma Tapio
Toimittanut: Raisa Siivola

MUSIIKIN ILMAISUVOIMASTA

Kun kuulet musiikkia vain muutaman sekunnin, niin mieleen jää soundi joka joko vaikuttaa sinuun tai ei. Musiikin tärkein elementti on soundi. Mikä vaan soundi ei pelkästään riitä, sen pitää olla inhimillinen jotta se tuntuu. Oma soundi. 

Ilmaisu 

Mitä muusiikko tai säveltäjä haluaa ilmaista konkreettisesti, elämästä? Mitä tarinoita, millaista energiaa ja millaisia tunteita? Onko se vain muutaman äänen paljastus elämän salatuista totuuksista vai valtava hypnoottinen energiavyörytys jossa tavoitellaan yhteyttä Kaikkialliseen Energiaan? Muusikon pitää olla rohkea ja uskaltaa paljastaa itsensä kaikki puolet myös alitajuntansa yleisön edessä. Rohkeus uskoa omiin sisäisiin  vaikuttimiin, soittaa sisäkautta, ei niin kuin joku muu haluaisi sinun soittavan tai yleisen muodin mukaan. ”Pretty notes” ei riitä.

Ornette Coleman sanoi tuntevansa olonsa alastomaksi mennessään yleisön eteen. Don Byas sanoi, että hänen soundinsa oli protesti epäoikeudenmukaisuutta vastaan. John Coltrane sanoi rukoilevansa ja käytti meditaatiotekniikkaa improvisaatioissaan. Ben Webster, Miles Davis ja Edward Vesala paljastivat valtavan herkkyytensä hitaissa balladeissaan. Silloin kun muusikko soittaa totuuden sydämensä kautta, olkoon tunne kuinka intiimi tai vaikka raju tahansa, se väistämättä aina tavoittaa avoimen kuuntelijan. Tällöin myös soitto kuluttaa muusikon energiaa paljon enemmän kuin pelkkä taitosoitto. Energia on sama kuin tunne silloin kun soitetaan sydämen kautta.

Voima

Ilmaisun voima tulee tahdosta. Halusta sanoa jotain itselleen tärkeää, halusta antaa muille ja toimia välittäjänä. Coltrane sanoi, että hän kunnioitti muusikossa ennen kaikkea henkeä ja tahdonvoimaa. Ilmaisuun liittyy siis oleellisesti soundi. Jotta soundissa olisi voimaa myös sen levätessä, sen tulee olla maadoittunutta, eli soitetaan tai lauletaan koko keho resonoiden. Se edellyttää tietysti sitä että keho on avoin, eikä tukossa – energian pitää virrata läpi. Lantion tulee olla oikeassa asennossa ja yläkehon auki vailla jännityksiä.

Muusikoilla on valitettavasti nykyään - varmaan liiallisen istumisenkin johdosta - paljon etenkin yläkehon jäykkyyksiä, jotka väistämättä kuuluvat musiikissa, usein neuroottisena, pinnallisena energiana. Myös nykyajan outo muoti suosii kevyttä ja siistiä, huokailevaa yninää laulussa. Puhaltimia soitetaan kevyesti. Keskitytään tekniikkaan ja ”juttuihin”, eikä siihen että että yksi ääni panisi paikat helisemään. Äänestä jää puuttumaan valtavasti sen sisältämiä taajuuksia ja sitä kautta musiikin parantavaa voimaa. Parhaiden muusikoiden anti on kokonaisvaltaista sielulle, mielelle ja keholle. Rummuissa väärän tekniikan huomaa kovaa soitettaessa korviin sattuvana neuroottisena energiana. Kerrotaan tarinoita Art Blakeyn kuuluisasta virvelitremolosta, joka pani ison ravintolasalin pöytien lasit helisemään. Elvin Jonesin tai Edward Vesalan soittaessa kovaa se ei sattunut korviin vaan pani maan jytisemään ja kuulijan sisäelimetkin saivat osan hieronnasta. 

Historia

Opetuksessa pitäisi ajatella myös soundin historiaa ja tutkia, miten David Oistrakh sai viulustaan tai Don Byas ja Gene Ammons saivat tenorisaksofonistaan niin uskomattoman äänen. Jazzissa ilmaisua on laajennettu kautta historian tasavireisen systeemin ulkopuolelle. Tietoisemmin sitä alkoivat tehdä muun muassa altisti Jackie McLean ja trumpetisti Booker Little, jotka soittivat tahallaan alavireisesti saadakseen soittoon enemmän haluamaansa fiilistä. Ornette Coleman huomasi soittaessaan r&b-yhtyeissä että tietyt ”epävireiset” äänet tenorilla saivat jopa valkoiset etelän punaniskat hullaantumaan ja hyppimään pöydillä. Eric Dolphy sanoi pitävänsä äänistä X, Z ja K, jotka olivat asteikkojen välissä. Albert Ayler laajensi ulottuvuuden jo pelkkään soundiin ja huutoon, joka piti sisällään monia ääniä.

Jazzpoliiseja, muusikoita jotka haluavat pitäytyä tiukoissa ”oikeaoppisissa” rajoissa, tulee olemaan aina, siitä ei tarvitse kantaa huolta. Opistosapluunan ulkopuolelle jää kuitenkin ehtymättömän rikas maailma rytmejä, harmonioita, skaaloja ja muita musiikin työkaluja, joita ennakkoluuloton ja genreistä vapaa muusikko voi käyttää ilmaisuunsa. Siispä sinne uskomattomaan maailmaan hakemaan vaan omaa tietään!

Kommentoi