Varre Vartiainen Severi Pyysalo & Good Vibes
YhtyeProfiili
Perustettu | 2017 |
Jäsenet |
Varre Vartiainen Severi Pyysalo & Good Vibes on syksyllä 2017 muodostunut ”the new Euroopan super group”, kuten yhtyeen hollantilainen rumpuvirtuoosi Yoran Vroom bändiä kuvailee. Siemen yhtyeen perustamiselle syntyi brasilialaisen artistin Ed Mottan keikalla Sveitsissä, jonka bändissä Yoran ja Varre soittivat yhdessä kesällä 2017. Yoran Vroom teki syksyllä 2017 keikan Varre Vartiainen Quartetissa April Jazz Clubilla. Keikka oli menestys, ja onkin luontevaa jatkaa yhteistyötä tulevan levytyksen ja keikkojen muodossa. Bändin tuore vahvistus on vibrafonistilegenda Severi Pyysalo.
Yhtyeen suunnitelmissa on suunnata kohti kansainvälisiä esiintymisiä. Yoran Vroom on niittänyt mainetta Ed Mottan lisäksi mm. Corey Henryn ja Frank McCombin bändeissä. Nuori kansainvälinen rumpukomeetta yhdistettynä suomalaisiin huippusoittajiin tulee olemaan yksi jazzvuoden 2019 merkkitapauksia! Bändin ohjelmisto muodostuu Severin ja Varren sävellyksistä yhdistettyinä rakkaudella valittuihin lainabiiseihin. Bändi liikkuu jazzmusiikin eri tyylilajien vaihtelevissa maisemissa, ja luvassa onkin virtuoottista vauhtia ja vaarallisia tilanteita, sekä hurmoksellista improvisoinnin kauneutta.