Siirry pääsisältöön

Sami Leponiemi

sami-leponiemi

Photo: Janne Tarmio

Sami Leponiemi on yksi sukupolvensa arvostetuimmista saksofonisteista Suomessa.

Oulussa muusikkoperheessä varttunut Leponiemi valmistui musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian jazzosastolta 2024 ja opintojen aikana nousi Suomen jazzkentän johtavien nuorten artistien joukkoon. Hänen opintopolkunsa vei vuoden ajaksi maineikkaaseen Pariisin konservatorioon (CNSMDP), jossa säveltäminen oli hänen opintojensa keskiössä. Länsimaisen taidemusiikin vaikutteiden innoittamana hän pyrkii sävellyksissään yhdistämään jazzmusiikin improvisaation vapauden ja sävelletyn musiikin rakenteellisen voiman.

Jazzlegenda Chuck Israelsin rinnalla esiintyminen Pariisissa ja Suomessa vuonna 2023 on ollut yksi hänen uransa kohokohdista. Suomessa hän on soittanut muun muassa jazzmestari Jukkis Uotilan kanssa. Hänet tunnetaan oman yhtyeensä Sami Leponiemi Quartet johtajana, sekä jäsenenä yhtyeissä: Sami Saari ja Jazzpojat, Sointi Jazz Orchestra, Sir Garrison ja Pasilians.

Leponiemi on saanut tunnustusta saavuttamalla 2. sijan Markku Johansson sävellyskilpailussa 2023 & 1. sijan Huittisten Hullu Puhallus -puhallinsoitinkilpailussa 2017.