Petri "Pope" Puolitaival on Oulusta kotoisin olevan jazzmuusikko instrumentteinaan saksofonit ja huilut. Pope kiinnostui Madetojan musiikkilukioon päästyään saksofonista, joka veikin nuoren miehen mukanaan. Lukiossa hän sai kipinän jazzmusiikkiin, mihin vaikutti vahvasti myös hänen ensimmäinen saksofonin soitonopettajansa Olli Tuomainen. Opinnot jatkuivat Oulun konservatoriossa, missä hän aloitti myös huilun soiton.

Puolitaival on vaikuttanut pääkaupunkiseudulla vuodesta 1994 lähtien. Ammattimuusikon opinnot alkoivat ensin Pop & Jazz Konservatoriossa ja vuonna 1996 hänet hyväksyttiin Sibelius-Akatemian jazzosastolle, josta hän valmistui vuonna 2004. Opiskeluaikana Puolitaival on edustanut Suomea EBU Big Bandissa ja European Youth Orchestrassa.

Tällä hetkellä Puolitaival lukeutuu Suomen työllistetyimpiin jazzsaksofonisteihin: häntä voi kuulla useissa maamme eturivin jazzyhtyeissä kuten Dalindéossa, Ricky-Tick Big Bandissa, Nina Myan yhtyeessä, Jo Stancen yhtyeessä, Jukka Eskola Orquestra Bossassa, Espoo Big Bandissa, Koko Jazz Orchestrassa sekä Sibis Alumni Big Bandissa. Lisäksi hän on soittanut useiden kevyen musiikin tähtien, kuten Elastinen, Juha Tapio, Riku Niemi Orchestra, Dallapé, Sami Pitkämön Orkesteri, Sunrise Avenue, Leningrad Cowboys, Vantaan Viihdeorkesteri riveissä. Uransa aikana saksofonisti on esiintynyt mm. seuraavien kansainvälisesti tunnettujen jazzmuusikoiden kanssa: Jukkis Uotila, Peter Erskine, Wayne Krantz, Mark Levine, Adam Nussbaum, Jimmy Smith ja Patti Austin. Saksofonisti johtaa lisäksi omaa yhtyettään, Pope Puolitaival Unitedia. 

Puolitaival tunnetaan väkevästä saksofonisoundista ja ilmaisullisesta soitostaan. Hänen soittonsa pohjautuu vahvasti jazzperinteeseen ja suurimmaksi vaikuttajikseen hän nimeää John Coltranen, Pharoah Sandersin sekä Charlie Parkerin. Hänet on tunnettu aikaisemmin linjakkaana bebop- saksofonistina, mutta nykyisin hänen soitossaan kuuluu vaikutteita myös vapaammasta ilmaisusta. Soittamisen ohella hän toiminut myös tuottajana ja säveltäjänä sekä pedagogina vuodesta 2000 lähtien, opettaen Sibelius-Akatemiassa, Ebelissä ja Vantaan Musiikkiopistossa.