Siirry pääsisältöön

Severi Pyysalo & The Mokners

Yhtye
Severi Pyysalo & The Mokners

The Moknersia voidaan luonnehtia jonkinlaiseksi Suomi-jazzin all stars -kokoonpanoksi. Vibrafonisti Severi Pyysalo, basisti Timo Hirvonen, ja rumpali Jussi Lehtonen ovat itse kukin maamme nykyjazzin raskassarjalaisia. Pyysalo on hurmannut sekä kriitikot että yleisönsä Porista New Yorkiin jo 1980-luvulta asti, Hirvosen bassotaituruutta puolestaan ovat hyödyntäneet mm. Eero Koivistoinen, Olli Ahvenlahti, sekä Teddy Rok Seven. Jussi Lehtonen taas on ennestään tuttu esimerkiksi Blue Notelle levyttäneen U-Street All Starsin sekä kovassa nousussa olevan Timo Lassy Bandin riveistä. Trio tuo yhteen kolmikon laajan näkemyksen ja kokemuksen kompaktin grooven merkeissä. 

Moknersin melodinen rytmi-iloittelu on vertaansa vailla, ja bändin käsissä omaleimaisiksi tulevaisuuden standardeiksi taipuvat niin omat kuin vieraatkin kappaleet. Lainasävellykset on poimittu laajalla skaalalla, joskin ehdottoman tinkimättömästi. Yhtyeen omaa ohjelmistoa puolestaan kartuttavat kaikki bändin kolme jäsentä.

The Mokners on esiintynyt vuosien varrella lukuisilla jazzfestivaaleilla sekä klubeilla mm. Helsingissä ja Turussa. Myös YLE:n radionauhalle asti on löytänyt tiensä trion taannoinen klubiesiintyminen Helsingin Dubrovnikista. Säännöllisen epäsäännöllisesti biogra!aansa tähän mennessä rakentanut yhtye on siis aktivoitumassa, ja hyvä niin. Suomen Jazzliiton kevätkiertueella jazz-tähtien rytmikäsittelystä päästään nauttimaan peräti yhdellätoista paikkakunnalla.