Siirry pääsisältöön

Second Wind Quintet

Yhtye
Second Wind Quintet

Photo: Heta Nykänen

Second Wind Quintet on 2015 vuonna Helsingissä perustettu jazz-yhtye, jonka synnytti yhteinen palo modernia jazzmusiikkia ja fuusiota kohtaan. Yhtye on alusta asti soittanut kitaristi Tommi Tampion säveltämää musiikkia, jonka inspiraation lähteitä voi löytää mm. Brian Blade Fellowshipin, Pat Methenyn ja Aaron Parksin joukosta. Musiikki on ajan saatossa saanut mm. folk-vaikutteita ja sitä on kuvattu myös elokuvamaiseksi.

Yhtyeen debyyttialbumi Second Wind Quintet julkaistiin alkuvuodesta 2020 kansainvälisesti vaikuttavan Challenge Records -levy-yhtiön alla, joka sijaitsee Hollannissa. Albumi on saanut positiivista huomiota niin keikkojen kuin kansainvälisten levyarvioiden puolesta.

Tommi Tampio - kitara, sävellykset
Kasper Haikonen – puhaltimet
Aapo Wikstén - piano
Juuso Rinta – basso
Ilkka Oksanen – rummut