Siirry pääsisältöön

PIIRPAUKE

Yhtye
PIIRPAUKE

Profiili

Perustettu1974
Jäsenet
Linkit
Booking

PIIRPAUKE aloitti free jazz -kvartettina 1974 nimellä Walli-Kukko Quartet. Vuonna 1975 yhtye sai nimen Piirpauke ja samanniminen debyyttialbumi saavutti heti ilmestyttyään valtaisan menestyksen ja sitä pidetään nykyisin klassikkona. Levy on yksi myydyimmistä instrumentaalialbumeista Suomessa. Yhtyeen musiikkiin oli jo tuossa vaiheessa ilmestynyt aimo annos perinteisiä elementtejä monista musiikkikulttuureista. Sittemmin sen musiikissa voi kuulla vielä enemmän vaikutteita vaikkapa eri maanosien klassisista taidemusiikkiperinteistä.

PIIRPAUKE konsertoi ahkerasti Pohjoismaissa 1970-luvulla ja 1979 tuli kutsu Länsi-Saksaan Engerin Jazz-Forum-festivaaleille. Vastaanotto oli haltioitunut ja siitä alkoi yhtyeen 14 vuotta kestänyt yhtäjaksoinen kiertuetoiminta Keski-Euroopassa, sisältäen isoja festivaaleja, konserttisaleja sekä klubeja joissa ovat esiintyneet myös sellaiset nimet kuten Miles Davis, Astor Piazzola ja Nirvana. PIIRPAUKE on esiintynyt ympäri maailmaa, julkaissut kymmenia albumeja ja tehnyt musiikkia mm. elokuviin ja teatteriesityksiin.

Yhtyeessä on vuosien varrella soittanut legendaarisia muusikoita useista eri maista ja nykyinen kvartetti vastaa kokoonpanoltaan alkuperäistä, joskin vierailijoitakin nähdään etenkin kun yhtye juhlii 50-vuotista taivaltaan usein konsertein 2025 ilmestyvän Lumo-juhla-albumin myötä. Myös mainittu Saksan debyyttikonsertti on pian kuultavissa streaminä.