Siirry pääsisältöön

Njet Njet 9

Yhtye
Njet Njet 9

Profiili

Perustettu2015
Jäsenet
Linkit

Njet Njet 9 on vuonna 2015 toimintansa aloittanut, energisistä live-esiintymisistään tunnettu yhtye, joka on esiintynyt mm. Pori Jazzeilla ja Tampere Jazz Happeningissä. Dark Soul -albumilla kansainvälisiäkin jazzmedioita herätellyt nonetti on vuosien myötä hitsautunut yhteen ja jalostanut oman persoonallisen mini big band -soundinsa, jossa jazzmusiikin perinteinen puhallinvetoisuus nivoutuu modernimpaan elektroniseen sointiin.

Kesäkuussa 2020 ilmestyneeltä III-albumilta julkaistut kaksi singleä ovat saaneet kiinnostuneen vastaanoton suoratoistopalveluissa ja sosiaalisessa mediassa ja ovat keränneet tyylilajiin ja mainonnan määrään nähden ilahduttavan määrän soittokertoja lyhyessä ajassa. Albumin toivotaan keräävän laajan kuulijakunnan sekä perinteisestä jazzyleisöstä että myös laajemman kohderyhmän keskuudessa.

Njet Njet 9:n soundissa kuuluu jäsentensä laaja ja iloluontoinen suhde musiikkiin. Säveltäjä-kosketinsoittaja Ville Kyttälän johtaman nonetin musisointi maalaa toisaalta nostalgisia, toisaalta utopistisia mielikuvia, ja parhaimmillaan Njet Njet 9:n musiikki kuulostaakin siltä, kuin Zappa ja Zawinul pelaisivat nelinpelitennistä Massive Attackin kanssa kanssa ruotsalaisella kesämökillä. Yhtye tarjoilee kuulijalleen monisävyisen musiikkimaailman, jonka helposti lähestyttävän ulkokuoren alta paljastuu kuitenkin kerta kerralta uusia tasoja.

Ennakkoluulottomasti eri tyylejä sekoitteleva ja tiukkoja lokerointeja kaihtava yhtye tarkastelee maailmaa laajakulmaisen linssin läpi ja venyttää jazzmusiikin rajoja yhdistellen kiehtovia elementtejä niin elektronisesta musiikista kuin eri maailmanmusiikkityyleistäkin - kuitenkin tukevasti jazzperinteeseen nojaten.

Ville Kyttälä - koskettimet 
Martti Vesala – trumpetti 
Mikko Haanpää - pasuuna 
Linda Fredriksson – saksofoni 
Pekka Seppänen - saksofoni 
Ville Vannemaa – saksofoni 
Veikki Virkajärvi - kitara 
Heikki Laine – basso 
Erik Fräki - rummut