Mirja Mäkelä Trio
Yhtye
Photo: Vilma Timonen
Profiili
Perustettu | 2006 |
Jäsenet | |
Genre | Jazz |
Linkit |
|
Vuonna 2006 perustettu, suomalaisen jazzin konkareista muodostuva Mirja Mäkelä Trio esittää pääasiassa laulaja Mirja Mäkelän omaa sävellystuotantoa. Yhtye on julkaissut debyyttialbuminsa Runoisa vuonna 2008 ja toisen levynsä My Hidden Joys vuonna 2016.
Mäkelä on hyödyntänyt sävellystyössään niin Kirsi Kunnaksen, Sanna Karlströmin kuin Heimo Hatakan runoja.
Trion erityispiirteenä on suomenkielisen runouden yhdistyminen jazzmusiikin harmoniaan ja rytmiikkaan, ja yhtyeen jäsenten pitkä kokemus kuuluu taidokkuutena niin syvällisten tulkintojen luomisessa kuin improvisoinnissakin. Trioa on kehuttu persoonallisista ja raikkaista sävellyksistään sekä konserttien välittömästä ja vangitsevasta tunnelmasta. Yhtye antaa jäsenilleen tilaa loistaa yhdessä ja erikseen, ja musisointi venyy intiimeistä tunnelmoinneista aina riehakkaaseen improvisaatioon asti.
Jazz-Espan 2021 konsertissa trio esittäytyi upouudella ohjelmistollaan, joka levytetään joulukuussa 2021. Samalla esiteltiin uudistunut kokoonpano, kun kitaristin paikkaa tähän asti pitänyt Teemu Viinikainen vaihtui Tuomo Dahlblomiin. Uusi levy julkaistaan huhtikuussa 2022 Eclipse Music -levymerkille.