Siirry pääsisältöön

Sami Sippola

saksofonisti
sami-sippola

Kuva/ Photo: Maarit Kytöharju

Sami Sippola (s. 1971) aloitti saksofoninsoiton 13-vuotiaana Juha Unkilan johdolla Porin konservatoriossa vuosina 1984-1988. Samoihin aikoihin käynnistyivät myös useat rock-bändikokeilut paikallisten muusikoiden kanssa Porissa. Lukioikäisenä Sippola alkoi kiinnostua yhä enemmän jazzmusiikista, ja paikallisten nuorten kanssa muodostetut yhtyeet vaihtoivat tyylilajin hiljalleen jazziin, erityisesti hard bopiin. Hän soitti alttosaksofonia myös soittokunnassa varusmiespalveluksensa aikana 1990-1991.

Sippola muutti Tampereelle vuonna 1998, missä hän alkoi toimia aktiivisesti populaarimusiikin kentällä. Tällöin hän myös tutustui basisti Ville Rauhalaan, kun kummatkin toimivat vakiomuusikkoina vuoteen 2000 aktiivisesti toimineessa Flat Note Jazz Clubilla. Seuraavina vuosina Sippola ja Rauhala, usein yhdessä, jatkoivat aktiivista keikkailua Tampereella useiden erityylisten yhteiden riveissä aina bossa novasta rockiin ja nykykansanmusiikista free jazziin. Merkittäviä yhtyeitä, joissa kaksikko tähän aikaan vaikutti rivimiehinä, olivat muun muassa pasunisti/haitaristi Kusti Vuorisen Suurin Onni, joka sekä esiintyi että äänitti levyn Tampere Jazz Happeningissä vuonna 2004, saksofonisti Masa Orpanan eri yhtyeet sekä the World Peace Orchestra, laajempi, Charlie Haden's Liberation Music Orchestran hengessä perustettu orkesteri, jota Rauhala johti, ja joka esiintyi Tampere Jazz Happeningissä vuonna 2005.

Siihen aikoihin, kun Sippola yhdisti voimansa Ville Rauhalan ja Simo Laihosen kanssa perustaakseen Black Motorin vuonna 2005, hän vaihtoi tenorisaksofonin pääsoittimekseen. Sippola esiintyy nykyisin myös duona sekä Rauhalan että Laihosen kanssa. Black Motorin ja duojen lisäksi hän esiintyy monien muiden yhtyeiden riveissä, ja Black Motorin seitsemän julkaistun levyn lisäksi hän on soittanut rivimiehenä yli 20 albumilla. Sippola myös säveltää teattereille, tanssi- ja sirkusproduktioille sekä elokuviin.