Pekka Sarmanto (s. 1945) aloitti viuluopintonsa Sibelius-Akatemiassa vuonna 1958, mutta pian tutustui Charles Mingusin ja Scott LaFraon kaltaisiin soittaja- ja säveltäjävirtuooseihin ja niin viulu sai väistyä basson tieltä. Ensi alkuun Sarmanto pyöri lähinnä tanssimusiikkipiireissä, mutta Eero Koivistoisen ja Esa Pethmanin tapaiset ennakkoluulottomat orkesterinjohtajat vetivät häntä mukanaan jazzlavoille. Myös yhteistyö veljensä Heikin kanssa alkoi jo 60-luvun lopulla. Vuonna 1967 Sarmanto soittikin jo legendaarisen Down Beat Clubin housebandissä Helsingissä Ben Websterin ja Dexter Gordonin kaltaisten jazzikonien kanssa.

Pekka Sarmanto on vuonna 1975 perustetun UMO Jazz Orchestran perustajajäseniä. Pitkän UMO-uransa aikana hän on loistanut hämyisissä parrasvaloissa kaikkien ulkomaisten huippumuusikoiden kanssa, jotka ovat Suomessa vierailleet. Sarmanto jäi eläkkeelle UMOsta vuonna 2007, mutta esiintyy edelleen aktiivisesti eri kokoonpanoissa mm. oman trionsa kanssa.

Harva basisti voi sanoa tuuranneensa Charles Mingusta Belgradissa tai jammailleensa Gil Evansin, Dizzy Gillespien ja Sonny Rollinsin kanssa. Sarmannon ura on johtanut häntä vuosien varrella kansainvälisille eturivin jazzareenoille Lontoota, Pariisia ja Montrealia myöten. Suomessa hänet on valittu kaikissa äänestyksissä parhaaksi jazzbasistiksi 28 vuotta peräkkäin. Suomen Jazzliiton myöntämän Yrjö-palkinnon hän sai jo vuonna 1978. Neljä vuotta myöhemmin hän sai kunnian osallistua Gillespien ja Arturo Sandovalin tähdittämälle albumille To A Finland Station (Pablo 1982), jota Suomen äänitetyimmäksi jazzmuusikoksi tituleerattu Sarmanto itse pitää onnistuneimpana albuminaan kautta aikojen. Viimeisen 40 vuoden aikana Sarmanto on esiintynyt kaikkien keskeisten suomalaisten muusikoiden kanssa mukaan lukien kotimaiset jazzlegendat.