Siirry pääsisältöön

Otto Donner

trumpetisti/ säveltäjä/ sovittaja/ tuottaja
otto-donner

Kuva/ Photo: Jukka Vatanen

Profiili

Syntynyt1939
Kuollut2013

Otto Donner (1939-2013) oli varsinainen suomalaisen musiikkikentän monitoimimies, jolla on aina ollut monta rautaa tulessa. Love Recordsin perustaminen Chrisse Schwindtin ja Atte Blomin kanssa vuonna 1966, luottamustoimet lukuisissa tärkeissä musiikki-instituutiossa, kuten puheenjohtajuus Teostossa, laaja-alainen musiikin säveltäminen ja tuottaminen... Donnerin ansioluettelo olisi helposti pienen kirjan mittainen. Jazztrumpetistiksi 15-vuotiaana ryhtynyt energiapakkaus on kuitenkin aina pitänyt yhden jalan esittävän jazzin puolella, 60-luvulla Schwindtin kanssa johtamassaan kvintetissä ja myöhemmin Otto Donnerin Treatmentin sekä Otto Donner Bandin erilaisissa versioissa.

90-luvun alussa Donner sävelsi UMOlle big band -sarjan "Dalens Ande", yhtenä solistina vaha yhteistyökumppani jo 60-luvulta, saksofonisti Junnu Aaltonen. Love Recordsin perintöä vaalinut Johanna Kustannus julkaisi sarjan levynä vuonna 1992. Seuraava suuri big band -projekti oli vuonna 1998 toteutunut Billy Strayhorn -kokonaisuus, jonka UMO levytti Ylen ruotsinkieliselle radiolle, Donner projektin sovittajan ja musiikillisen tuottajan roolissa. Tämän vuosituhannen puolella trumpetistin säveltäjänkynän jälkeä on kuultu levyllä Strings Revisited (TUM 2003), jolla palattiin Donnerin ja Junnun 70-luvun klassikkoalbumi Stringsin tunnelmiin Avanti!n jousien kanssa.

60-vuotispäivänsä tiimoilla trumpetisti perusti Free for All -yhtyeen, joka muistutti siitä, miten luova modernin jazzin tekijä hän on aina ollut. Musiikissa ja se tekemisen otteessa oli hieman 60-luvun Otto Donner Treatmentin henkeä, mutta kokoonpano oli täynnä eri tyylilajien nuorempia muusikoita, kuten laulaja Johanna Iivanainen, kitaristi Jukka Orma sekä basisti Ulf Krokfors. Kappalevalikoimaan kuului trumpetistin vanhaa ja uutta tuotantoa, bändin jäsenten sävellyksiä sekä persoonalliset tulkinnat muutamasta jazzstandardista. Kokoonpano teki Jazzliiton kiertueen lokakuussa 1999 ja julkaisi livealbumin Free for All (Johanna/Live) seuraavana vuonna.

Otto Donner on toiminut monissa tärkeissä suomalaisen musiikkielämän luottamustehtävissä ja saanut paljon hyvää aikaan niin jazzin kuin muidenkin musiikkityylien eduksi. Eräs tärkeä teko jazzin kannalta oli vuosituhannen vaihteessa toteutettu sarja kotimaisten jazzbändien videoita (Jazzact Oy), Donnerin lisäksi projektin tärkeinä puuhaihmisinä Rea Pihlasviita ja Tomi Päiväläinen. Ylen TV1:n useaan kertaan esittämä tyylikäs sarja on arvokas dokumentti uudesta kotimaisesta jazzista, jota ei muuten ole eläviksi kuviksi juurikaan taltioitu.