Siirry pääsisältöön

Olli Ahvenlahti

pianisti/ säveltäjä/ kapellimestari/ sovittaja
olli-ahvenlahti

Photo: Klaus Elfving

Olli Ahvenlahti (s. 1949) on luonut komean uran yhtenä merkittävänä ammattilaisena Suomen jazzmusiikin kehityksessä 1970-luvulta aina näihin päiviin. Hänet tunnetaan pianistina, säveltäjänä, kapellimestarina, sovittajana, jazzmuusikkona sekä suosittuna tv-esiintyjänä. Olli Ahvenlahti on koko uransa ajan saattanut yhteen jazzin, teatterin sekä iskelmällisen viihteen genrejä. Tyylillisten raja-aitojen murtajana hänen merkityksensä maamme musiikkimaailmassa on äärimmäisen suuri. 

Jo vuonna 1959 Suomen Television lastenohjelmassa ”Musikaaliset Muksut” debyyttinsä tehnyt Ahvenlahti on esiintynyt julkisuudessa yli 50 vuoden ajan joko pianon ääressä tai orkesterien edessä. Televisiosta hänet tunnetaan YLE TV1:n kapellimestarina, Euroviisujen Suomen kapellimestaroinnista koko 90-luvun ajan, lukuisista omista television musiikkiviihdesarjoistaan sekä yhteisistä vuosistaan Vesa-Matti Loirin kanssa MTV/Spede-tuontanto supersuosituissa viihdesarjoissa. YLE Radio - musiikkiviihdettä Ahvenlahti teki myös paljon. Teatterimaailma ja teatterimusiikki on sekin Ahvenlahdelle hyvin tuttua varsinkin Komediateatteri Arenan aktiivivuosien myötä. Kaikkien näiden vuosien aikana Ahvenlahti esiintyi säännöllisesti myös jazzpianistina klubeissa ja konserteissa.

Sävellystyötä Ahvenlahti on tehnyt kaikkien vuosikymmenten aikana säännöllisesti. Sävellystuotanto sisältää omien sooloalbumien sekä YLE-kantanauhojen lisäksi runsaasti musiikkia elokuviin, tv-sarjoihin sekä teatteriin. Ahvenlahti on säveltänyt myös paljon sekä kotimaista, että ulkomaista lyriikkaa.  Ahvenlahden sävellyksiä Vesa-Matti Loirin lisäksi ovat muiden muassa tulkinneet Arja Koriseva, Irina Milan, Paula Koivuniemi, Pepe Willberg, Johanna Iivanainen, Kristiina Halkola sekä Fredi.

Pianistina Olli Ahvenlahti on esiintynyt jazzin monien maailmantähtien kanssa. 
YLE Teema esitti 2008 vuonna 1975 tehdyn konserttitaltioinnin Dizzy Gillespien kanssa. Konsertteja Ahvenlahti on lisäksi tehnyt mm. Eartha Kittin, Benny Golsonin, James Moodyn, Arturo Sandovalin sekä Sam Riversin kanssa. Ahvenlahti oli myös UMO Jazz Orchestran pianisti 1976–1982.

Pianonsoiton opintoja Sibelius-Akatemian nuoriso- sekä kirkkomusiikkiosastovuosien 1960-1977 jälkeen on Ahvenlahti jatkanut vuosikymmenten aikana New Yorkissa Andy Lavernen, Jim McNeelyn, Ted Rosenthalin sekä Mark Soskinin johdolla.

Olli Ahvenlahdelle myönnettiin Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto vuonna 1975. Imatra Big Band Festivaali nimesi taannoin Ahvenlahden yhdeksi suomalaiseksi jazzlegendaksi. 

Olli Ahvenlahdelta ilmestyi Mikko Mattlarin kirjoittama elämäkertateos Olli Ahvenlahti, Piano vuonna 2023.

Olli Ahvenlahden sooloalbumit: Bandstand 1975,  The Poet 1976,  Based On A Novel 1981,  I Love The Way You Walk 1986,
Thinking Whistling 2017,  Mirror Mirror 2024.

Olli Ahvenlahden sävellettyä lyriikkaa - albumit: Jazzrunoelma  ”Tämä On Ensimmäinen Päivä” 1983,  Hermann Hesse - Vesa-Matti Loiri - Olli Ahvenlahti  ”Lasihelmipeli” 1985,  Kahlil Gibran - Vesa-Matti Loiri - Olli Ahvenlahti  ”Seitsemän Kertaa” 1990,  Tommy Tabermann - Olli Ahvenlahti  ”Kaksi Ihoa” 2007.