Siirry pääsisältöön

Nina Mya

laulaja/ säveltäjä/ opettaja
nina-mya

Kuva/ Photo: Petra Tiihonen

Profiili

Syntynyt1989
Linkit
Booking
Yhtyeet

Nina Mya (s.1989) on suomalainen jazzlaulaja, säveltäjä ja laulunopettaja. Hän on nuoresta iästään huolimatta ehtinyt rakentaa itselleen vankan aseman Suomen jazzpiireissä ja tehdä monipuolisesti uraa niin yhtyeensä johtajana kuin vierailevana solistinakin. Hänet on palkittu lukuisia kertoja, muun muassa Young Nordic Jazz Comets –yhtyekilpailun solistipalkinnolla sekä Pori Jazzin Vuoden Taiteilija 2012 –tittelillä. Hän on julkaissut kaksi levyä, Flying Solo (2012) ja Our Time (2014). Nina Myan musiikilliset vaikutteet ovat vahvasti 50- ja 60 -luvujen amerikkalaisessa jazzperinteessä ja afroamerikkalaisessa gospelissa. Myaa on kuvailtu traditionaalisen ja modernin jazzlaulun väliseksi sillanrakentajaksi, jolla on paitsi jazzin teknistä taituruutta, myös gospelin vahvaa ja vivahteikasta tulkintaa.

Mya julkaisee kesällä 2016 kolmannen pitkäsoiton nimeltään ” Closure”, jonka julkaisee Fredriksson Music. Aiempiin levyihin erona on se, että yhtye on kokonaan uusi ja myös sävellykset sekä yleisesti soundi ovat ottaneet uuden suunnan. Uudessa kokoonpanossa mukana Suomen jazzhuiput Jukka Eskola (tpt), Petri Puolitaival (sax), Henri Mäntylä (pno), Jori Huhtala (bass) ja Tuomas Timonen (drs). Puolitaival on vastannut myös kaikista puhallinsovituksista sekä tuotannosta Myan ohella. Levyllä kuullaan vahvaa, gospelhenkistä ilmaisua, jolle on haettu vaikutteita aina John Coltranen spirituaaleista Aretha Frankliniin. Sävellykset ovat Mya ja Puolitaival tehneet yhdessä, mutta myös pari lainakappaletta uusilla sovituksilla on mukana. Vahvoja grooveja ja tarinoita tulkitseva yhtye sekä ohjelmisto ei jätä ketään kylmäksi.


"Kun kuulija keskittyy Ninan ääneen, hän saa kuultavakseen jotain sellaista, mihin harva nuori jazzlaulaja pystyy. Ninan kokonaisrepertuaarin hallinta on upeaa, tasavarmaa, tinkimätöntä, soivaa. Tunteikkaan koskettavaa. Sekä sanallisena että sanattomana lauluna." -Jazzrytmit 09/2014