Siirry pääsisältöön

Kasperi Sarikoski (s.1988) kuuluu maamme johtavimpiin pasunisteihin. Sarikosken musiikkiopinnot alkoivat Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa vuonna 1997, jonka jälkeen hän siirtyi Sibelius-Akatemian nuorisokoulutukseen ja päätyi lopulta akatemian jazz-osastolle. Opiskeltuaan välillä myös Pariisin konservatoriossa, hän valmistui Sibelius-Akatemiasta musiikin maisteriksi vuonna 2013.

Sarikoski on nuorehkosta iästään huolimatta ehtinyt työskennellä useiden niin kotimaisten kuin ulkomaisten huippuartistien ja orkestereiden kanssa, joista mainittakoon mm. Jerry Bergonzi, Dave Liebman, Peter Erskine, UMO Jazz Orchestra, Ricky-Tick Big Band, Henrik Otto Donner ja Teppo Mäkynen. Lisäksi hän on säestänyt eri big bandeissä mm. John Scofieldia, Jim McNeelyä, Bob Mintzeriä ja Jon Balkea.

Sarikoski johtaa myös omaa yhtyettään, Kasperi Sarikoski & Nuancea. Nykyään hän toimii freelancemuusikkona ja säveltäjänä.

ed. Annamari Innanen 22.5.2014