Kari “Sonny” Heinilä (s. 1966) aloitti tiensä muusikoksi opiskelemalla Rauman musiikkiopistossa pianonsoittoa. Myöhemmin hän siirtyi Porin musiikkiopistoon pääaineenaan huilu, ja otti 12-vuotiaana uudeksi soittimeksi vielä saksofonin. Vuonna 1984 Heinilä pääsi opiskelemaan Sibelius-Akatemian jazzmusiikin osastolle, missä hän opiskeli vuoteen 1988 asti. Samaan aikaan hän opiskeli säveltämistä yksityisesti Eero Hämeenniemen johdolla. 

Heinilä saapui kunnolla suomalaiselle jazzkentälle 80-luvun puolivälissä big bandien kautta. Pori Big Bandistä tie vei pääkaupunkiseudulle, aluksi Espoo Big Bandiin ja vuonna 1987 UMOon, jonka saksofonisektiossa Heinilä pysyi tiiviisti seitsemän vuotta. Vapaampaa ilmaisua Heinilä pääsi harjoittamaan Edward Vesalan Sound & Furyssa, jossa hän soitti hetken aikaa, esimerkiksi yhtyeen ensimmäisellä ECM-julkaisulla Lumi (1987). Vuonna 1995 saksofonisti jätti UMOn vakiokiinnityksen ja siirtyi Sibelius-Akatemian jazzosaston opettajaksi, mutta yhteistyö big bandin kanssa on jatkunut tiiviinä. Heinilä vieraili 2000-luvulla UMOn kapellimestarina usein ja sävelsi orkesterille myös runsaasti ohjelmistoa. Vuonna 2010 Heinilä palasi tosissaan UMOn riveihin jakamaan taiteellisen johtajan pestiä Kirmo Lintisen kanssa.

1980-luvun lopussa Heinilä soitti useissa pienyhtyeissä, esimerkiksi Severi Pyysalon johtamassa No Hope -kvintetissä, pianistien Seppo Kantosen ja Jarmo Savolaisen yhtyeissä ja 90-luvun puolella myös Jukka Linkola Tentetissä. Savolaisen kvartettilevy Blue Dreams on Lumi-albumin ohella varhaisimpia pienyhtyeäänitteitä, jolla Heinilä oli mukana. Vaikka Sonny Heinilä ei ollut vielä 90-luvun puolivälissä kovin tunnettu bändinjohtaja, hänen meriittinsä tiedettiin: vuonna 1995 BAT Finland myönsi saksofonistille 30 000 markan stipendin ja hänet valittiin Pori Jazzin Vuoden taiteilijaksi. Seuraavana vuonna kuultiin ensimmäisen kerran Heinilän johtamaa trioa, jossa soittivat Sibelius-Akatemian vierailevaan opettajakuntaan kuulunut ruotsalaisbasisti Anders Jormin ja rumpali Markku Ounaskari. 

2000-luvun alussa Heinilä soitti muun muassa kosketinsoittaja-säveltäjä Kari Ikosen Karikon ja laulaja Mia Simanaisen Ahavan levyillä sekä rumpali André Sumeliuksen Jazz-Emma-palkitulla albumilla Kaira. Vuonna 2003 ilmestyivät sekä soolosaksofonialbumi Antiqua (Celene) että saksofonistin luotsaama kvartettilevy Lill' Lisa (Abovoice). Heinilän sävellyksiä ja pari pohjoismaista kansansävelmää sisältävä levy on tasapainoinen kokonaisuus sekä arvokas dokumentti levyllä soittaneen rumpali Edward Vesalan viimeisistä vaiheista sessiorumpalina. 2000-luvun alussa, vuonna 2001, myös Heinilän palkintoskaala laajeni, kun saksofonistille myönnettiin Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinto. 

Viime vuosina Sonny Heinilä on suuntautunut yhä enemmän kohti jazzvaikutteista kansan- ja kamarimusiikkia. Albumilla Mosaique (Celene 2005) musiikki on persoonallista, itämaisilla tunnelmilla ladattua, ja Sonny käyttää soitossaan esimerkiksi turkkilaisen klassisen musiikin improvisaatiotekniikoita. Vuonna 2004 perustettu Albero-kvartetti puolestaan liikkuu jazzin ja modernin länsimaisen kansanmusiikin rajalla. Vaikka Sonny Heinilän oma musiikillinen tutkimusmatka on suuntautunut yhä eksoottisemmille alueille, häntä kuullaan yhä jazzillisissakin yhteyksissä. UMOn taiteellisen johtajan pestin lisäksi saksofonisti soittaa rivijäsenenä silloin tällöin muun muassa Samuli Mikkosen 7 henkeä ja 3 henkeä -projekteissa sekä rumpali Mikko Hassisen Muuntaja-kvartetissa. Heinilä jätti Sibelius-Akatemian jazzosaston opettajan viran vuonna 2002, mutta on toiminut koulutuskentällä sen jälkeenkin, esimerkiksi maakuntien big bandien opetusprojekteissa.