Marko Timonen

rumpali
marko-timonen

Profiili

Syntynyt1966
Yhtyeet

Marko Timonen (s. 1966) on hyvä esimerkki siitä, miten erilaisiin musiikkityyleihin perehtyminen tuottaa rumpalille kysyntää ja johtaa monipuoliseen uraan. Sibelius-Akatemian jazzosastolla opintonsa vuonna 1986 aloittanut Timonen oli vuosikymmenen lopussa mukana useissa opiskelutovereidensa yhtyeissä, esimerkiksi Jukka Perko Quintetissa. Vuonna 1993 kokoonpanosta kehittyi Perko-Pyysalo Poppoo, jossa Timonen viimeistään tuli tutuksi koko suomalaiselle jazzyleisölle. Samoihin aikoihin rumpalia työllistivät myös aktiivisesti keikkaillut trumpetisti Mika Myllärin kvintetti, kitaristi Pekka Luukan Presents-yhtye ja pianisti Jukka Linkolan tentetti. Big band -kokemusta Timonen sai miehittämällä pari vuotta UMOn rumpalin paikkaa sekä tuuraamalla New Yorkissa opiskellutta Rami Eskelistä Espoo Big Bandissä.

Hieman ennen 90-luvun puoliväliä Timosen bändivalikoiman skaala laajeni Värttinällä, jossa hän soitti seitsemän vuoden ajan ja pääsi nauttimaan modernin etnobändin kasvaneesta maailmanmaineesta laajoilla kiertueilla. Värttinän lisäksi löytyi aikaa ZetaBoo-yhtyeelle, joka julkaisi debyyttilevyn ja teki ensimmäisen Jazzliiton kiertueensa vuonna 1997. Samoihin aikoihin suomalaisen rockin kameleontti Ismo Alanko perusti Säätiön, jonka etnohenkiseen rockiin Timosen laajaa tyylivalikoimaa hyödyntänyt rumputyöskentely sopi hyvin. Myöhemmin Timonen on ollut tärkeä linkki myös toisen rock-laulaja/lauluntekijän, Maija Vilkkumaan yhtyeessä. Rumpali ei kuitenkaan jättänyt jazzkenttää, vaan soitti 90-luvun lopussa muun uassa saksofonisti Pekka Pylkkäsen Putkipajassa sekä saksofonisti Jouni Järvelän Groupissa.

Kun edellisten jatkoksi lisätään kamarijazzillista ilmaisua tarjoava basisti Tuure Kosken Turgan Trio sekä bossanova-tunnelmia hyödyntävä Emma Salokoski Ensemble, niin Marko Timosen monipuolisuus tulee viimeistään selväksi. Tällä vuosituhannella rumpali on perehtynyt yhä syvemmin latinalaisamerikkalaisten rytmien saloihin esimerkiksi Brasiliassa. Tuloksia kuulee ainakin ZetaBoon kolmannella albumilla Outerrail (Aito Records 2006), jolla Timonen teki rikkaasti svengaavat lyömäsoitinsovitukset.