Siirry pääsisältöön

Jukka Linkola

pianisti/ säveltäjä
jukka-linkola

Kuva/ Photo: Saara Vuorjoki

Profiili

Syntynyt1955
Yhtyeet

Jukka Linkola (s. 1955) on suomalaisen musiikkielämän monipuolinen ammattilainen, jonka laaja tuotanto kattaa useita tyylejä jazzista klassiseen ja elokuvamusiikkiin. Pianoa pääinstrumenttinaan soittava Linkola sai Jazzliiton Yrjö-palkinnon jo vuonna 1979. Lyhyessä katsauksessa on vaikea esitellä kaikkea monipuolisen muusikon ansioita, mutta ohessa on kuitenkin tärkeimpiä mainittu.

Jukka Linkola Octet oli eräs oman aikansa työteliäimpiä suomalaisia jazzbändejä. Linkola perusti bändin opiskeluaikoinaan Sibelius-Akatemiassa 70-luvulla, ja debyyttialbumi ilmestyi vuonna 1979. Yhtyeessä soittivat aikansa kotimainen jazzin kärkikaarti, ja kovat taidot saivat aikaiseksi seuraavalla vuosikymmenellä kolme albumia. Jazzkiireistä huolimatta Linkola toimi koko 80-luvun myös Helsingin kaupunginteatterin musiikillisena johtajana säveltäen useita musikaaleja ja vuonna 1989 Kansallisoopperalle baletin Ronja Ryövärintytär.

90-luvun alussa Linkola supisti yhtyeensä kvintetiksi, joka teki Jazzliiton kiertueen vuonna 1991. Pari vuotta myöhemmin syntyi tentetti, jossa oli mukana entistä enemmän 80-luvulla Suomen jazzkentälle nousseita muusikoita, esimerkiksi fonistit Jukka Perko ja Sonny Heinilä sekä kitaristi Markku Kanerva ja rumpali Marko Timonen. Kokoonpano julkaisi toistaiseksi ainoa albuminsa The Tentet vuonna 1994. Sähköisempää jazzia tarjoili pianistin seuraava yhtye EQ, joka yhdisti moderneja funk-rytmejä Linkolan persoonalliseen sävelkieleen. EQ:n albumi Libau (Syrene Music) sai Jazz-Emman vuonna 1997, ja bändin musiikkia kuultiin livenä Jazzliiton kiertueella samana vuonna.

Big bandeille Jukka Linkola on säveltänyt musiikkia jo 70-luvun lopulta lähtien. Erityisesti UMO ja Espoo Big Band ovat suosineet Linkolan tuotantoa levytyksissään. Säveltäjän pohjoismaisesta big band -yhteistyöstä on julkaistu ruotsalaisen Bohuslän Big Bandin kanssa tehty albumi Pegasos (Imogena 1993). Linkola on ollut koko uransa ajan ollut taitava kirjoittamaan musiikkia myös keskikokoisille jazzyhtyeille. Tentet-tuotannon lisäksi mainittakoon saksofoni- ja huilusolistille sekä jousi- ja komppiryhmälle tehty sarja "Sketches of Karelia", jonka levytys oli pianistin oman Syrene Music -merkin ensimmäinen julkaisu vuonna 1993.