Siirry pääsisältöön
Eeppi Ursin

MY FINNISH SOUL vol. 2

Levy
profile-picture

Levyn tiedot

EsittäjäEeppi Ursin
Julkaistu15.5.2026
Levy-yhtiöOmakustanne/Self-released
Tuottaja

Äänitys, miksaus, masterointi: Eeppi Ursin (raita 1 masterointi: Speedy Saarinen)

Kuuntele

Biografia

Eeppi Ursin juhlistaa suomalaisia juuriaan – My Finnish Soul vol. 2 nostaa esiin kotimaisen musiikin merkityksen maailmalla.

Yhdysvalloissa asuva laulaja, pianisti ja säveltäjä Eeppi Ursinin albumi My Finnish Soul vol. 2 on odotettu jatko-osa Ursinin ensimmäiselle suositulle nostalgia-albumille. Albumi kokoaa yhteen rakastettuja suomalaisia klassikkolauluja intiimeinä laulu–piano -tulkintoina sekä kolme uutta Ursinin omaa sävellystä, joissa kuuluu vahvasti ulkosuomalaisen artistin ääni ja kokemus.

New Yorkissa asuva Ursin on tehnyt määrätietoista työtä suomalaisen musiikkiperinnön tunnetuksi tekemiseksi kansainvälisesti. My Finnish Soul vol. 2 korostaa kotimaisen musiikin ajattomuutta ja merkitystä myös Suomen rajojen ulkopuolella. Albumin kappalevalinnat syntyivät suorassa vuorovaikutuksessa yleisön kanssa. Ursin kysyi sosiaalisessa mediassa kuulijoidensa toivekappaleita ja sai runsaasti vastauksia suomalaisten rakastamista lauluista. Yleisön toiveiden pohjalta albumille valikoituivat mm. klassikot Ievan polkka, Sininen ja valkoinen sekä Juokse sinä humma.

Albumin keskeinen osa on myös Ursinin oma uusi tuotanto. Levy sisältää kolme uutta sävellystä, New Yorkista Puumalaan, Sisu song sekä RMS Carpathia, joissa käsitellään siirtolaisuuden historiaa, identiteettiä ja suomalaisen kulttuurin jatkuvuutta sukupolvien yli. Singlenä 24.4. julkaistava New Yorkista Puumalaan kuvaa koti-ikävää ja kaipuuta järvimaisemaan suurkaupungin sykkeestä. Ursinin omat juuret ulottuvat Savoon ja erityisesti Puumalan seudulle, jossa hän viettää kesiään.

Ursin muutti New Yorkiin vuonna 2020 seuraten osin esi-isiensä jalanjälkiä, sillä myös hänen suvustaan lähdettiin Amerikkaan 1900-luvun alun siirtolaisaallon aikana. Hän on sittemmin esiintynyt aktiivisesti ympäri Pohjois-Amerikkaa suomalais- ja skandinaavisten yhteisöjen tapahtumissa ja festivaaleilla. Ursin kokee suomalaisen musiikin esittämisen ulkomailla kulttuurisena siltana, joka vahvistaa yhteyttä juuriin sekä tuo suomalaisen lauluperinteen uusien yleisöjen ulottuville.

”Kiertueillani olen tavannut paljon toisen ja kolmannen polven suomalaisia, jotka ovat hyvin ylpeitä juuristaan. Koen kunniatehtäväkseni tuoda suomalaista nostalgiaa modernilla otteella suomalaisyhteisöille Yhdysvalloissa ja ympäri maailmaa. Myös omien sukulaisteni siirtolaistarinat ovat inspiroineet tämän albumin uusia sävellyksiä”, Ursin kertoo.

My Finnish Soul vol. 2 jatkaa Ursinin viime vuosien vahvaa suomalaista teemaa, jota edustavat myös aiemmin julkaistut albumit My Finnish Soul (2023), Eeppinen Joulu – Epic Christmas (2024) sekä My Finnish School (2026).

Biisilista

  1. New Yorkista Puumalaan
  2. Juokse sinä humma
  3. Sininen ja valkoinen
  4. Ievan polkka
  5. Voi kuinka me sinua kaivataan
  6. Väliaikainen
  7. Sisu song
  8. Syysunelmia
  9. Telepatiaa
  10. On niin helppoo olla onnellinen
  11. Tähti ja meripoika
  12. Kesäillan valssi
  13. Soi laulu hiljaa
  14. RMS Carpathia