Siirry pääsisältöön
Aki Rissanen Trio
Aki Rissanen

Art in Motion

Levy
profile-picture

Levyn tiedot

EsittäjäAki Rissanen Trio
Aki Rissanen
Julkaistu13.9.2019
TyyppiLP / CD / digi
Soittajat
Levy-yhtiöEdition Records
Tuottaja

Sävellykset: Aki Rissanen, paitsi 2. Teppo Mäkynen, 3. Carlo Gesualdo ja 6. Einojuhani Rautavaara
Äänitys ja miksaus: Mikko Raita / Kallio-Kuninkala & Studio Kekkonen
Masterointi: Svante Forsbäck / Chartmakers

Kuuntele

Biografia

Suomalaisen jazzin kansainvälisiin menestystarinoihin lukeutuva Aki Rissanen Trio ammentaa uudella levyllään klassisesta musiikista sekä elektronisen tanssimusiikin estetiikasta.

Eurooppalaisen jazzkentän eturiviin itsensä vahvasti asemoinut Aki Rissanen Trio julkaisi uuden albuminsa Art In Motion 13. syyskuuta 2019. Levy on maailmalla ahkerasti kiertävälle yhtyeelle järjestyksessään kolmas, ja sen julkaisee kovaa vauhtia maailman merkittävimpien jazz-levy-yhtiöiden joukkoon noussut brittiläinen Edition Records. 

Art In Motion -albumin musiikilliset inspiraation lähteet voivat ensi alkuun vaikuttaa kaukaisilta, jopa vastakkaisilta. Levyllä kuullaan trion tulkinnat renessanssisäveltäjä Carlo Gesualdon sekä säveltäjä Einojuhani Rautavaaran teoksista, ja pianisti Aki Rissasen omissa sävellyksissä voi kuulla kaikuja mm. Satiesta, Pergolesista, Bachista, Ligetistä ja Stravinskista. Länsimaisen taidemusiikin lisäksi rytmisesti intensiivinen yhtye ammentaa uudella albumillaan vahvasti myös elektronisen tanssimusiikin estetiikasta.

”Nämä genret ovat olleet osa ilmaisuani koko jazzpianistin urani ajan. Opiskelin pitkään klassista pianonsoittoa, mutta samanaikaisesti olen ollut kiinnostunut elektronisen musiikin tekemisestä. Kun ryhdyin keräämään materiaalia uudelle triolevylle, huomasin palaavani kappaleisiin, rytmeihin ja melodioihin, joita kuulin ja soitin ollessani nuori”, Rissanen avaa vaikutteita uutuusalbumin takaa.

Art In Motion esittelee pitkään yhdessä soittaneen ja saumattomaksi yksiköksi hioutuneen Aki Rissanen Trion tämänhetkisen musiikillisen tilan. Rissasen rinnalla triossa vaikuttavat kotimaisen jazzin kärkitekijöihin kuuluvat basisti Antti Lötjönen ja rumpali Teppo Mäkynen. "Olemme esittäneet musiikkia viime vuosina aktiivisesti niin kiertueilla kuin studiossa, ja yhteen hitsautuminen toivottavasti kuuluu uudessa musiikissamme”, Rissanen kertoo. "Antin ja Tepon panos musiikin sisältöön on merkittävä, ja vaikka trio kantaa nimeäni, pidän yhtyettä monella tavalla kollektiivina", pianisti jatkaa.

Niin ikään Edition Recordsin julkaisemat trion kaksi aiempaa albumia Amorandom (2016) jaAnother North (2017) saivat ilmestyessään laajaa näkyvyyttä ja ylistäviä arvioita ennen kaikkea kansainvälisesti, ja auttoivat nostamaan Aki Rissanen Trion jazzyleisön tietoisuuteen kaikkialla Euroopassa. Yhtye juhlistaa uutta albumiaan syksyllä 2019 alkavalla kansainvälisellä levynjulkaisukiertueella, joka jatkuu pitkälle vuoden 2020 puolelle. 

Biisilista

  1. Aeropeans
  2. Facts And Fiction
  3. Moro lasso al mio duolo
  4. Das Untemperierte Klavier
  5. Arborium
  6. Cantus Arcticus, Melancholy
  7. Seemingly Radical
  8. Love Song
  9. Alava Maa