Eero Savela
Affe ja Eero
Levy
Cover design: Vilunki 3000.
Levyn tiedot
Esittäjä | Alf Forsman Eero Savela |
Julkaistu | 2017 |
Tyyppi | albumi |
Soittajat |
|
Levy-yhtiö | Karkia Mistika Records |
Kuuntele |
|
Biografia
Affe ja Eero on rumpali Alf Forsmanin ja trumpetisti Eero Savelan duolevy vuodelta 2017.
Alf Forsman ja Eero Savela aloittivat yhteistyön rummut ja trumpetti -duona vuonna 2016. He tapasivat Forsmanin ollessa tuuraamassa Bad Ass Brass Bandin riveissä. Yhteiset treenissoittelut johtivat siihen, että Savela pyysi Forsmania mukaan koko talven 2011 kestäneeseen nykysirkusesitykseen Peloton-yhtyeen kanssa. Näistä kokemuksista jäi kytemään kipinä yhteistyöhön.
Savela palasi asiaan tehdessään pedagogin lopputyötä aiheenaan vapaus musiikissa. Kirjoitus syntyi haastatteluista ja duon soittokokemusten reflektoinnista. Yhteinen päämäärä oli antaa musiikin syntyä hetken mielijohteista ja antaa sen virrata vapaasti. Forsmanin tausta Aleksander-tekniikan opettajana antoi myös pohjaa keskusteluille ja sille, miten soittotilanteessa voisi vapauttaa myös kehoa ja mieltä. Ylimääräinen ajattelu pyrittiin pitämään taka-alalla, että äänet voisivat syttyä ilman arvolatauksia ja puskemista mihinkään suuntaan.
Karkia Mistika Records julkaisi 6.10.2017 duon Affe ja Eero -albumin, jonka musiikki on koostettu näistä sessioista.
Biisilista
- Herätys8:17
- Impulssi3:54
- Validisti24:41
- Kärki6:35